Valiojoukko väsyy, hätäkeskuksissa on hätä

19.8. 3:00

Kaksi lehtijuttua käsitteli viikon sisään hätäkeskusten tilannetta: päivystäjien ”raastava pula” (HS 29.7.) ja sadattuhannet turhiksi nimetyt soitot (HS 2.8.). Juttujen syöttäminen tiedotusvälineille kertoi siitä, että hätäkeskuksissa on hätä.

Paineen alla tehtävä työ johtaa uupumiseen, sairasteluun ja irtisanoutumisiin. Työlle ei riitä tarpeeksi tekijöitä. Tämän vuoksi työssä edelleen jaksavien kunto ei ole häävi, ja työssä jaksetaan lääkityksen avulla. Kierre on valmis.

Enää ei läppä lennä kahvihuoneessa. Tämä käy ilmi päivystäjille nimettömänä tehdystä kyselystä.

Hätäkeskuspäivystäjän työ on varmasti yksi tämän maan merkityksellisimpiä, kun puhutaan Suomessa oleilevien terveyden ja turvallisuuden vaalimisesta ja omaisuuden suojaamisesta.

Uskallan yli 10 000 hätäpuhelua vastaanottaneena väittää, että työn palkitsevuus on yhtä suurta kuin sen stressaavuuskin. Stressaavuudelle pitäisi vain tehdä jotakin ja nopeasti.

Hätäkeskuspäivystäjä on auttamisketjun ensimmäinen lenkki. Hän istuu kuulokkeet korvilla ikkunattomasta salissa maan alla pääsääntöisesti 12 tuntia kerrallaan.

Takaraivossa nakuttaa tutkittu tieto siitä, että ihmisen selviytyminen on tietyissä tapauksissa sekunneista kiinni. Siellä on myös tieto siitä, että paikalle lähetettyjen auttajien työturvallisuus on päivystäjän antamien tietojen varassa. Virheliikkeistä voi joutua vastaamaan käräjillä. Se ei ole harvinaista.

Seinällä näkyvä jono odottavista puheluista rassaa. Tulossa ei ole hetken taukoa, ja jonossa saattaa jonkun henki olla hiipumassa. Tässä kohdin tuodaan esiin turhat puhelut. Itseäni ei niinkään stressannut ”ajan haaskaaminen” kuin se, etten voinut yhdistää lukuisia yksinäisiä kuuntelevien korvien ääreen. Tässä työssä yksinäisyys ja avuttomuus lasketaan turhiksi.

Tehtävät on hoidettava muutamassa minuutissa. Näin myös pääsääntöisesti tapahtuu, sillä tekijöiksi on valikoitunut ihmisiä, jotka haluavat onnistua ja auttaa. Heidän ominaisuutensa on testattu ennen koulutukseen pääsyä, ja jokaisen käyttäytymistä työtilanteissa tarkkaillaan koko ajan. Timantista hiotaan timantimpaa puheluita kuuntelemalla ja ajankäyttöä mittaamalla. Joka ranneliike tilastoituu sekunteina. Sen tilaston eteen pysähdytään esimiehen kanssa usein. Koulutus on jatkuvaa.

Yli 11 tuntia puheluihin vastannut, kireältä vaikuttava virkamies on hakeutunut työhönsä auttaakseen. Jos jossakin välissä pääsee heittämään rankan työn synnyttämää rankkaa läppää kahvihuoneeseen, ajatukset työn merkityksellisyydestä pidetään omana tietona. Pehmoilu ei kuulu tänne.

Väittäisin, että sotilaiden tavoin kovisteltu avustaja-armeija voisi paremmin, kun sen jäsenet saisivat käyttää testattuja taitojaan. On kykyä monitekemiseen, ryhmätyötaidot ovat terästä, empatiaa löytyy sekä taitoa tehdä nopeita itsenäisiä ratkaisuja.

Liiasta empatiasta ja omista ratkaisuista ei kiitosta heru. Olen joutunut perustelemaan, miksi käytän protokollaan kuuluvien jäykkien sanojen sijasta hauraan vanhuksen kanssa tälle tutumpia ilmaisuja. Tämä siitäkin huolimatta, että tehtävieni hälytysajat pysyivät vaadituissa.

Koska työn luonnetta tuskin vaihdetaan, psykologisiin testeihin on tehtävä muutoksia ja alalle haettava konemaisemmin toimivia ihmisiä. Ja ennen kaikkea työaikoihin on puututtava nopeasti. Mikä tahansa työ 12 tunnin jaksossa on epäinhimillistä.

Kirjoittaja on toimittaja ja entinen hätäkeskuspäivystäjä, joka on kuullut aika monen viimeiset sanat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut