Pian näen lapsiani vain muutaman tunnin työpäivieni jälkeen – Päiväkotiarki koittaa, enkä tiedä, olenko valmis

10.8. 3:00

Kesälomapäivät virtaavat silmieni ohi kuin pikakelauksella. Viimeiset kuusi vuotta se ei ole tuntunut juuri miltään. Onhan arki jatkunut suhteellisen samanlaisena kesäloman jälkeenkin. Tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin.

Kesäloman jälkeen elämässämme alkaa uusi luku. Luku, jossa lapseni menevät päiväkotiin sekä eskariin ja minä menen töihin. Tunteeni vaihtelevat innostuksesta haikeuteen. Välillä koko homma suoraan sanottuna hieman hirvittää.

Jännitän todella paljon sitä, miten kolme pientä tyttöäni tulevat uudessa arjessaan pärjäämään. Valmistaudun henkisesti myös kaikkiin tuleviin tauteihin, joita lapseni hoidosta tulevat saamaan. Onneksi isommat ovat sentään käyneet jo kerhossa, josta ovat keränneet vastustuskykyä pöpöjä vastaan.

Samaisessa kerhossa he ovat myös oppineet sosiaalisia taitoja ja saaneet ystäviä. Hoitopaikan vaihtuessa tiet ystävien kanssa eroavat. Se harmittaa etenkin tulevaa eskarilaistamme. Neljävuotiaamme taas pohtii välillä ääneen, että millaista on mennä päiväkotiin yksin ilman kerhossa turvana ollutta isosiskoa.

Tietenkin vakuutan lapsilleni, että kaikki tulee varmasti menemään hyvin, vaikka sisäisesti taidan pohtia näitä asioita enemmän kuin he yhteensä. Kannan huolta etenkin pienimmästä lapsestamme, joka tulee olemaan vain kolme päivää yli kaksivuotias astuessaan päiväkodin porteista sisään. Kuukausi sitten ajattelin hänen pärjäävän hoidossa vallan mainiosti. Nyt hänellä on kuitenkin menossa jonkinlainen äitivaihe, jossa hän takertuu tiukasti minuun ja itkee hätääntyneenä jopa silloin, kun käyn viemässä roskapussin ulos.

Ainoa asia, joka minua ei mietitytä, on itse työ. Kuuden ja puolen vuoden jälkeen olen erittäin tyytyväinen, että pääsen palaamaan kunnolla työelämään. Oikeastaan en ole missään vaiheessa ollut täysin kotiäitinä, sillä olen tehnyt töitä harvakseltaan aina silloin, kun se on ollut mahdollista. Se on sopinut meille perheenä, vaikka olenkin välillä toivonut voivani vaihtaa rooleja mieheni kanssa.

Työinnostuksesta huolimatta ajatus siitä, että pian näen lapsiani vain muutaman tunnin työpäivieni jälkeen, tuntuu koko jutussa kaikkein vaikeimmalta sisäistää.

Päiväkotihakemuksen tekemisen jälkeen olen pyrkinyt nauttimaan loppukesästä lasteni kanssa mahdollisimman paljon touhuillen. Yhtenä lämpimänä kesäpäivänä suuntasimme Yyteriin vielä iltapäivällä. Siellä tapasimme sattumalta tutun lapsiperheen, jossa oli omien tyttäriemme kanssa samaa ikää olevat siskokset.

Lapsemme eivät olleet koskaan ennen tavanneet, mutta pian he jo leikkivät riemuiten yhdessä. He juoksivat ympäri rantaa nauraen ja hiukset tuulessa hulmuten.

Noin tunnin kestäneen leikkihetken jälkeen tyttönelikko käveli autoille käsi kädessä kuin olisivat tunteneet aina. Kotimatkalla saimme kuulla, kuinka he olivat sopineet keskenään olevansa tosiystäviä ja kuinka paljon he halusivat tavata toisensa uudestaan.

Tuo sattuma valoi minuun uskoa, että lapseni kyllä pärjäävät päiväkodissa ja esikoulussa. Nyt vain minun pitää skarpata ja vastaanottaa uusi elämäntilanne avoimin mielin.

Kirjoittaja on toimittaja ja kolmen tyttären perheestä kirjoittava kolumnisti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut