Nämä asiat opin asuessani Roomassa

13.8. 3:45

Mitä opin viiden kuukauden aikana Italian ikuisessa kaupungissa?

Lämpöön ja hikoiluun ei totu. Suomalaista ei ole rakennettu jatkuviin yli 30 asteen helteisiin.

Nuukana opiskelijana en maksanut asunnon ilmastoinnista. 50 euroa ilmastoinnista kuukaudessa on merkittävä menolisä Rooman asumiskustannuksien päälle. Keskellä yötä saatoin herätä toistuvasti kuumuuden tuskaan, kun hikivana valui pitkin otsaa ja selkää. Sain kärvistelystä syyttää vain itseäni ja tyhjää kukkaroani.

Toisekseen, italialaiset eivät pienestä hetkahda. Muistan Italiaa kiertäessäni aamupalahetken Salernossa Lounais-Italiassa, kun vanha Fiat 500 syttyi tuleen silmieni edessä.

Kolme paikallista vanhaa herraa oli lähtenyt sunnuntaiajelulle pikkutakeissaan kaupungin keskustaan ulkoiluttamaan yhden heistä omistamaa silmäterää.

Nauttiessani aamupalaksi tuorepuristettua appelsiinimehua ja suklaalla täytettyä cornettoa, kuului yhtäkkiä pamahdus.

Suloinen Fiat oli ilmiliekeissä.

Miehet poistuivat nopeasti autosta ja heidän ilmeistään päätellen ei ollut syytä paniikkiin. Paikalliset ryntäsivät heti apuun ja jopa aamupalapaikan tarjoilija juoksi oitis auttamaan vesiämpärin kanssa. Miehet seisoivat tyynen rauhallisina liekehtivän menopelin vierellä palokunnan saapumiseen asti.

Huvittavin oivallukseni taisi olla se, että pastaa voi itse asiassa syödä joka päivä. Penne, fettuccine, gnocchi… On varaa, mistä valita. Muutaman viikon jokapäiväisen pastan syönnin jälkeen voikin vaihtaa pizzan syöntiin.

Reissuni pizzan kotikaupunkiin Napoliin perustelin tutkimusmatkana, jolla selvitettiin, miltä pizza maistuu synnyinkaupungissaan.

Astelimme Napolin historiallista keskustan pizzakatua Via dei Tribunalia pitkin ja näimme suuren ihmisjoukon ravintolan edessä. Ravintolan maine oli vaatimaton, sillä heillä kerrottiin tarjottavan maailman parasta pizzaa.

Margherita-pizzasta pulitettiin neljä euroa ja se maistui taivaalliselta kaikessa yksinkertaisuudessaan. Oikeaoppinen napolilainen pizza syntyykin hyvästä pohjasta ja yksinkertaisista aineksista.

Joukkoliikenne ei toimi ja lakot seisauttavat joukkoliikenteen lähes joka toinen viikko. Bussit menevät menojaan aikatauluista piittaamatta. Sellainen peli ei vetelisi Suomessa.

Opin myös sen, ettei muita kiinnosta, olenko sovitusta tapaamisesta myöhässä vai en. Muut ovat kuitenkin enemmän myöhässä.

Yhtenä arki-iltana olin sopinut tapaamisen ulkomaalaisten ystävieni kanssa tasatunnille. Tulin myöhässä keskustasta kotiini ja laitoin viestillä pahoittelut, että olen kymmenen minuuttia myöhässä.

Juoksin suihkun kautta sovittuun paikkaan. Saavuin paikalle, jossa sohvan penkit odottivat tyhjillään. Olin ensimmäinen. Muut saapuivat paikalle 40 minuuttia myöhemmin. Sentään en ollut myöhässä. Se vasta olisi ollut noloa, sillä olin markkinoinut suomalaisia täsmällisinä ja aikatauluja noudattavina.

Kuvankaunis Italia opetti minulle ennen kaikkea sen, että vaikka olin yksin toisella puolella Eurooppa, pärjäsin kyllä. Se tuntui lohdulliselta kaiken uuden keskellä.

Kirjoittaja on Satakunnan Kansan kesätoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut