Metsäpolitiikan harhat

4.8. 3:00

Äskettäin useammankin lehden yleisöpalstalla julkaistiin näyttävästi Metsäteollisuus ry:n vt. toimitusjohtajan Jyrki Peisan kirjoitus, joka keskittyi puolustamaan suomalaista metsäpolitiikkaa.

Keskeinen viesti oli, että Suomen metsien vuotuinen kasvu on merkittävästi suurempi kuin niiden käyttö.

Kuka hyvänsä metsäluonnossa kulkeva voi suoralta kädeltä tyrmätä tämän uskomuksen. Metsien nykyinen käsittely on niin rajua, ettei mitään vastaavaa ole maassamme nähty koskaan aikaisemmin. Meillä on iso määrä puunjalostustehtaita, joihin ajaa ympäri vuoden ja vuorokauden muutaman minuutin välein täysi rekkalasti kaadettua puuta. Se kertoo karua kieltä metsiemme kohtalosta.

Jokainen oman kotiseutunsa metsäluonnon tilaa seuraava luonnonystävä murehtii kiihtyviä hakkuita. Olkoon kysymys vaikka vain parin hehtaarin kokoisesta liito-oravan asuttamasta unohtuneesta ikimetsiköstä, sekin pitää runnella aukoksi. Kaikki menee.

Julkisessa keskustelussa toistetaan kahta toisensa pois sulkevaa väittämää. Talouselämän rattaita pyörittävän metsäteollisuuden edustajat inttävät, että Suomen metsävarat kasvavat kasvamistaan, ja puun määrä lisääntyy monin verroin enemmän kuin hakkuut sitä poistavat.

Vastaavasti luonnontutkijat, jotka pohjaavat näkemyksensä tutkittuun tietoon, joutuvat kylmästi toteamaan, että eteläisessä Suomessa ei enää ole vanhaa metsää kuin harvoilla pienialaisilla suojelualueilla, ja samanaikaisesti metsäluonnon lajikato on kasvanut hälyyttäviin mittoihin.

Viime viikon Suomen Kuvalehdessä Mari Pihlajaniemi kirjoitti vastaansanomattomasti: ”Metsämme ovat muuttuneet. Ne ovat monille eläimille liian nuoria, yksipuolisia ja tiheitä. Esimerkiksi oravien kaipaamia vanhoja kuusia on talousmetsissä liian vähän.”

Tässä tiivistyy ongelman ydin. Jo kaikkein tavallisimmatkin metsien peruslajit, kuten orava, metso, teeri ja lukemattomat muut alkavat olla hätää kärsimässä.

Miten on mahdollista, että metsäteollisuuden edustaja täydellisesti unohtaa, sivuuttaa ja mitätöi metsäluonnon talouskäytön merkittävimmän seurauksen, vanhojen metsien häviämisen ja niiden lajiston kannan totaalisen romahduksen?

Onko aivan oikeasti totta, että metsäteollisuuden näkökulmasta kilpailukyky ja työllisyyden ylläpito voivat vielä 2020-luvulla syrjäyttää kokonaan maamme metsäluonnon monimuotoisen lajiston elämisen oikeudet?

Tyydyttävää vastausta näihin kysymyksiin en ole vielä koskaan saanut. Meidän maailmankäsityksemme on niin täydellisen vastakkainen.

Te jauhatte katkeraan loppuun asti talouskasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä. Minä puolestani näen, että elämän jatkuminen maapallolla edellyttää laaja-alaista luopumista aineellisesta hyvinvoinnista.

Se on katkera paikka huomattavalle osalle väestöä, mutta varmistaessaan ihmislajin tulevaisuuden muun monimuotoisen lajiston rinnalla se on ikävä kyllä välttämätön pakko.

Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut