Jälkiviisastelua – oliko päätös väärä?

2.8. 3:00

Maailma on viime vuosina muuttunut paljon. On ollut koronavuosia ja tänä vuonna Venäjän hyökkäyssota seurauksineen. Muuttunut maailma on saanut monet aiemmat päätökset tuntumaan vähintäänkin kyseenalaisilta tai jopa vääriltä.

Suomalaisten yritysten kohdalla näitä jälkeenpäin vääriksi osoittautuneita päätöksiä olisi helppoa löytää paljonkin erityisesti Venäjälle suuntautuneiden investointien suhteen. Mutta onhan muuttunut maailma aiheuttanut kotitalouksillekin hankalia tilanteita.

Onko kotona vääränlainen lämmitysjärjestelmä? Tuliko ostettua vääränlainen auto? Tai onko työpaikka muuttuneessa tilanteessa huono? Miksi ei tullut suojattua sähkön hintaa tai asuntolainan korkoa?

Mutta onko sellainen väärä päätös, joka myöhemmin osoittautuu huonoksi, mutta tekohetkellä olevan tiedon valossa oli paras mahdollinen?

Oletetaan, että pyöräilen aamulla töihin. Auto törmää minuun. Onneksi ei käy kovin pahasti, mutta jalkani murtuu.

Oliko väärä päätös lähteä tuona aamuna töihin?

Entä jos Pori Jazz asettaa suurimpien konserttiensa ajankohdan keskelle heinäkuuta torstaista lauantaihin. Kaikkina päivinä sataa ja on surkea sää. Sen sijaan sekä ennen että jälkeen noita kolmea päivää sää olisi hieno.

Oliko väärä päätös kiinnittää päivät juuri noihin kolmeen, jotka osoittautuivat sateisiksi?

Taitaa olla aika ilmeistä, että kummassakaan tapauksessa kyseessä ei ole väärä päätös. Ei ollut väärä päätös pyöräillä töihin, vaikka joutui auton töytäisemäksi. Eikä ollut väärä päätös kiinnittää kyseisiä konserttipäiviä, vaikka silloin satoi.

Elämme maailmassa, jossa emme tiedä kaikkea. Varsinkaan emme tiedä paljoakaan tulevaisuudesta. Ja silti niin yritysten kuin kotitalouksienkin täytyy tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen.

Ajattelumalli, jossa sen hetkisen tiedon valossa tehtyä parasta mahdollista päätöstä myöhemmin sanotaan vääräksi maailman muututtua tai osoittauduttua epäsuotuisaksi, on kummallinen.

Ei Pori Jazzin konserttipäivien valinta ollut väärä päätös. Tieteellisemmin voisi sanoa, että realisoitui epätoivottava ja epätodennäköinen vaihtoehto. Tai arkikielellä sanottuna päivien suhteen vain kävi huono tuuri.

Sen sijaan yrityksen tai kotitalouden ei koskaan pitäisi ajaa itseään tilanteeseen, jossa olosuhteiden muuttuminen aiheuttaa kohtuuttomia vaikeuksia.

Emme voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Eikä kaikki päätöksemme voi olla sellaisia, että ne muuttuneessa maailmassa osoittautuvat parhaiksi mahdollisiksi.

Päätöstemme tulisi kuitenkin olla sellaisia, että muuttuneessakin maailmassa niiden kanssa voidaan elää.

Kirjoittaja on dosentti ja toimii pankinjohtajana OP Länsi-Suomessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut