Vähemmistöjen kulkueesta koko kansan asiaksi – Ihmisoikeustapahtuma Pride puolustaa sinunkin oikeuttasi olla oma itsesi

26.7. 3:00

Pride-teema näkyy sateenkaaren väreissä kesäisin eri tapahtumissa ympäri Suomea ja tulevana viikonloppuna myös Porissa. Porissa Pridea on juhlittu ensimmäistä kertaa 10 vuotta sitten, ja koronavuosien jälkeen pääsemme taas juhlimaan rakkautta ja moninaisuutta.

Mikäpä muu tapahtuma voisikaan paremmin kuvata Porin uusia arvoja; rakkaus, rohkeus ja avoimuus?

Luvassa on rauhanomainen mielenilmaus, jonka tarkoituksena on nostaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja ihmisoikeuksia esille.

Priden alkuperä ei sen sijaan ole rauhanomainen, vaan Pride-tapahtumien historia juontaa juurensa 1969 vuoden New Yorkiin ja Stone Wallin mellakoihin. Tuolloin homot ja lesbot nousivat ensi kertaa suurella joukolla vastustamaan kohtaamaansa sortoa ja poliisiväkivaltaa.

Pride-tapahtumat eivät ole siis pelkästään iloista sateenkaarilippujen heiluttelua, vaan kannanotto ja vaatimus yhdenvertaisen sekä tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta.

Paljon on tapahtunut sitten Stone Wallin aikojen, mutta valmis ei maailma ole vieläkään.

70 maassa homoseksuaalinen kanssakäyminen on rikos ja 11 maassa siitä voi saada kuolemantuomion. 15 maassa voi syyllistyä rikokseen vääränlaisella sukupuolen ilmaisulla, esimerkiksi pukeutumalla vääränlaisesti.

Suomessa asiat ovat edenneet hyvään suuntaan. Tasa-arvoinen avioliitto-oikeus saatiin kansalaisaloitteen johdosta vuonna 2014 ja kauan odotettu trans-lain uudistus on tulossa eduskuntaan elokuussa.

Yhteiskuntamme ei silti ole valmis. STT:n selvityksen mukaan valtaosa Pride-ihmisoikeustapahtumien järjestäjistä on kohdannut häirintää tai ilkivaltaa. Erityisesti sateenkaarinuoret kokevat muita nuoria enemmän ennakkoluuloja sekä kiusaamista. Ahdistuneisuus ja masennusoireilu ovatkin sateenkaarinuorilla lähes kolme kertaa muita nuoria yleisempiä.

Vähemmistöjen oikeuksista on tullut kaikkien asia.

Helsinki Prideen osallistui tänä vuonna noin 80 000 ihmistä. Viime viikonloppuna vastaava tapahtuma keräsi Berliinissä noin 600 000 ihmistä puolustamaan ihmisoikeuksia ja vastustamaan vihaa, sotaa ja syrjintää. Puolueet, julkiset organisaatiot, lukuisat yritykset ja muut yhteisöt ovat lähteneet mukaan tapahtumiin.

Vihdoin on ymmärretty, että ihmisoikeudet ovat kaikkien asia ja on yhteinen etu, että ihmiset voivat olla yhteiskunnassa ja työelämässä omana itsenään vailla pelkoa syrjinnästä. Meidän sateenkaari-ihmisten oikeus syrjimättömyyteen ei ole keneltäkään pois.

Tänä vuonna Porissa ei ole kulkuetta, mutta Pori Pridea vietetään lukuisissa tapahtumissa viikon aikana. Pääjuhla on lauantaina Eetunaukiolla kello 13–16.

Kirjoittaja on porilainen kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu (vas.)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut