Suomalainen huumekeskustelu kiertää kehää

Suomen päihdepolitiikka junnaa paikallaan, kunnes kokoomus, keskusta tai SDP uskaltautuu tarkistamaan kantansa.

18.6. 3:00

Vasemmistoliiton puoluekokous päätti viime sunnuntain puoluekokouksessaan kirjata tavoiteohjelmaansa, että huumeiden käytön ja pienen määrän hallussapidon rangaistavuus on poistettava.

Mediassa päätös ei synnyttänyt suuria laineita, mikä ei oikeastaan yllätä. Samaan aikaan kokoomus nimittäin päätyi hylkäämään vastaavan ehdotuksen kannabiksen laillistamisesta omassa puoluekokouksessaan. Eduskuntapuolueista dekriminalisointia on aiemmin kannattanut vain vihreät, joten uudistusta ajavat puolueet ovat yhä vähemmistössä.

Kannatusluvut selittävät osin kokoomuksen kielteistä kantaa.

Eduskuntavaaleihin valmistautuva kokoomus varmistelee, etteivät harkitsemattomat lausunnot vaaranna puolueen kannatusta. Kuvaavaa oli myös se, että aikaisemmin kannabiksen dekriminalisointia kannattanut varapuheenjohtaja Elina Valtonen taipui puoluekokouksen vaalitentissä kielteiselle kannalle.

On tympeää, ettei mikään määrä tutkimustietoa näytä riittävän vakuuttamaan perinteisiä puolueita siitä, että dekriminalisoinnin hyödyt ylittäisivät haitat. Suomalaisessa huumekeskustelussa toistuvat samat väsyneet argumentit, ja valtio tuhlaa jatkossakin valtavan määrän poliisin ja oikeuslaitoksen resursseja kieltolain valvomiseen.

Kokoomuksen myönteinen kanta olisi paitsi vienyt keskustelua uusille urille, myös luonut painetta erityisesti sosiaalidemokraattien suuntaan.

Vaikka pääministeri Sanna Marinin valovoimaisuus on saanut puolueen näyttämään nuorelta ja modernilta, niin ytimeltään Sdp on yhä varttuneemman väestön puolue. Tämä aiheuttaa erityisen paljon kitkaa varsinkin sellaisissa asiakysymyksissä, joissa puoluejohto joutuu tasapainoilemaan ydinkannattajien miellyttämisen ja uusien äänestäjien houkuttelemisen kanssa.

Sekä Sdp että keskusta ovat tukalassa tilanteessa, jossa nuoria äänestäjiä tarvittaisiin kipeästi, eikä konservatiivinen päihdepolitiikka ole paras keino houkutella heitä. Kantojen tarkistamiseen olisi kuitenkin aihetta, sillä kansalaisten asenteet huumausaineita kohtaan ovat muuttuneet selvästi myönteisimmiksi.

THL:n 2018 julkaistun kyselyn mukaan 20 prosenttia suomalaisista olisi valmiita luopumaan kaikkien huumeiden käytön rangaistavuudesta. Yleisimmän käytetyn huumeen, kannabiksen laillistamista kannatti puolestaan 18 prosenttia suomalaisista.

Huumausainekysymyksessä perinteisillä puolueilla olisi mahdollisuus toimia ennakoivasti ja reagoida hiljaisiin signaaleihin. Sen sijaan menneestä pidetään tiukasti kiinni ja poteroita kaivetaan entistä syvemmiksi. Kun perinteiset puolueet eivät kannatuksen menettämisen pelossa uskalla uudistaa kantojaan, muutosta ei ole näköpiirissä.

Kirjoittaja on Satakunnan Kansan kesätoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut