Velkaongelmiin ajautuneita on autettava uuteen alkuun

Politiikan keinoin on ehkäistävä talous- ja velkaongelmien lisääntymistä, kirjoittaa kansanedustaja Eeva Kalli (kesk.).

13.6. 3:00

Työllisyysaste on noussut ennätyksellisen korkealle. Yhä useampi työnhakija on löytänyt töitä. Tämä on hieno uutinen.

Työllisyystilastot eivät kuitenkaan kerro koko kuvaa talouden kehityksestä.

Työttömiä työnhakijoita on edelleen paljon, vaikka työpaikkoja on tarjolla poikkeuksellisen runsaasti. Työ ja sen tekijät eivät kohtaa. Osaavan työvoiman saatavuus on yhä vakavampi ongelma.

Venäjän sota ja pakotteet lisäävät nyt epävarmuutta ja heikentävät talouden näkymiä.

Hintojen raju nousu tuntuu kaikkien suomalaisten arjessa. Elämisen kallistuminen heikentää kotitalouksien ostovoimaa. Moni yrittäjä kamppailee kohonneiden kustannusten vuoksi kannattavuutensa kanssa. Myös hankintaketjujen ongelmat lisäävät epävarmuutta.

Korkea inflaatio ja heikko talouden kehitys on vaikea yhtälö, jota emme toivo, mutta johon on varauduttava. Työllisyyden ja talouskasvun tukemisen lisäksi tarvitaan siksi uudistuksia, jotka ehkäisevät mahdollisten ongelmien kärjistymistä.

Maksuhäiriömerkintöjä löytyy tällä hetkellä lähes 400 000 suomalaiselta. Ulosottovelallisia oli viime vuonna reilut 560 000.

Luvuista voi päätellä, että talous- ja velkaongelmat ovat varsin yleisiä. Ylivelkaantua voi monesta eri syystä, myös itsestä riippumattomista tapahtumista johtuen.

1990-luvun laman seurauksena moni suomalainen joutui miltei elinikäiseen velkavankeuteen. Tämä ei saa toistua. Se olisi inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti kestämätöntä.

Moni tärkeä uudistus onkin nyt käynnissä. Näitä ovat esimerkiksi maksuhäiriömerkintöjen keston lyhentäminen, positiivinen luottotietorekisteri, yrittäjävelallisten kohtuuttomien perintäkulujen estäminen ja uusi varhainen menettely yrityssaneerauksissa.

Näiden muutosten avulla moni suomalainen voi välttää pahenevan taloudellisen tilanteen ja saada entistä aiemmin mahdollisuuden uuteen alkuun.

Toimet eivät kuitenkaan vielä ole riittäviä. Esimerkiksi ulosoton suojaosaa pitäisi korottaa. Tämä helpottaisi taloudellisessa ahdingossa olevien ihmisten toimeentuloa ja parantaisi samalla kannusteita työtekoon.

Myös ennaltaehkäisyyn on panostettava. Velkaneuvonnan voimavaroja pitää lisätä, jotta se saadaan aidosti kaikkien ulottuville.

Käytännöllistä arjen talousneuvontaa pitää tarjota matalalla kynnyksellä ja opettaa myös lapsille jo koulutien ensiaskelista lähtien.

Politiikan keinoin on ehkäistävä talous- ja velkaongelmien lisääntymistä ja autettava niihin ajautuneita löytämään tien ulos ja eteenpäin. On luotava toivon näköaloja silloinkin, kun näkymä on synkkä tai jopa ylitsepääsemätön.

Sillä missä on tahtoa, on oltava tie.

Kirjoittaja on kansanedustaja (kesk.).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut