Porin kultahammasrannikolla eletään ihan omassa kuplassa

7.5. 3:00

Porin kultahammasrannikolla, Karjarannan asuntomessualueella on ihan oma huolenaiheensa, kuten olemme saaneet lukea (SK 7.4. ja 6.5.).

Samaan aikaan kun itäinen diktatuurivaltiomme käy raakaa ja veristä hyökkäyssotaa demokraattista naapurimaataan vastaan ja sen seurauksena Euroopassa kasvaa huoli energia- ja ruokatalouden riittävyydestä, asuntomessualueen asukkaat pelkäävät jotain aivan muuta: asuntojen arvon laskemista, pyörävarkauksia ja jopa sitä, uskaltaako kohta edes lapsen kanssa mennä ulkoilemaan puistoon.

Pelkojen syynä on Karjarantaan vuoden kuluttua valmistuva uusi asumispalveluyksikkö mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Kaiketi hygieenisyyssyistä asukkaat korostavat kaupungille toimittamassaan oikaisuvaatimuksessa, että heidän huolensa kohdistuu nimenomaan päihdekuntoutujien mahdollisesti aiheuttamaan levottomuuden ja turvattomuuden lisääntymiseen.

Porin asuntomessualueen viereen ollaan rakentamassa uutta asumispalveluyksikköä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.

Porissa jo toimivan Aspa-koti Valtin johtaja Jouni Salonen on aiemmin kertonut Satakunnan Kansassa, ettei asumisyksikköön sijoitu päihdekäyttäjiä eikä akuutisti mielenterveysongelmaisia asukkaita.

“Yksikkömme ovat päihteettömiä. Asukkaat eivät ole huumeiden tai alkoholin käyttäjiä, vaan ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea asumiseensa”, Salonen sanoi haastattelussa.

Nämä vakuuttelut eivät kuitenkaan ole riittäneet hälventämän pelkoja ja epätietoisuutta. Perustellusti voi kysyä, johtuuko tämä tietämättömyydestä vai silkasta tyhmyydestä.

Kysehän on vanhasta tutusta Nimby-ilmiöstä (Not in my backyard). Sivistysvaltion kuuluu tuottaa palveluita myös heikommassa asemassa oleville, mutta ei toki minun takapihallani. Näin asuntomessualueen hyvin toimeentulevien ihmisten kuplassa ilmeisesti ajatellaan.

Nyt kun tähän kuplaan on tullut särö, asukkaita valvottavat öisin hyvin raadolliset asiat. Talot ja asunto-osakkeet on ehkä ostettu valtavalla velkarahalla. Nyt pelätään, ettei asunnosta saa edes omiaan pois, jos sen laittaa myyntiin. Ja kuka edes ostaa asunnon, jos naapurustossa asuu kaiken maailman hulluja ja narkkareita. Tämä on siis kirjoittajan ajatusleikkiä.

Voin kertoa omasta kokemuksestani, että asiat voivat olla toisinkin.

Asuin Harjavallassa 18 ensimmäistä vuottani mielisairaalan (nykyään puhutaan psykiatrisesta sairaalasta) lähinaapurina. Äitini oli vuosikymmenet töissä sairaalassa mielisairaanhoitajana (nykyisin puhutaan psykiatrisesta sairaanhoitajasta).

Maantien toisella puolella oli sairaalan osasto, johon sijoitetut potilaat tekivät maataloustöitä. Se oli sen ajan avo-osasto ja terapiatyötä.

Totuin sairaalan potilaisiin pienestä pitäen. Kanssakäymisemme oli hyvin luonnollista. He korjasivat polkupyöräni ja sukseni, jos olin onnistunut rikkomaan ne. Heidän kanssaan käytiin ongella Kokemäenjoella. Heidän kanssaan katsoin iltaisin telkkarista Ivanhoet, Rin-tin-tinit, Lassiet ja Batmanit (meillä ei siihen aikaan ollut omaa televisiota). Koskaan ei sattunut mitään pahaa.

En osannut suhtautua heihin epäluuloisesti, saati sitten vihamielisesti. En koskaan tuntenut oloani turvattomaksi heidän seurassaan. Ja he olivat siis potilaita, eivät mielenterveyskuntoutujia.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut