Uskokaa tai älkää: Me selvisimme lapsiperheenä kuusi vuotta ilman vatsatautia – kun se lopulta saavutti meidätkin, muutti se pääsiäislomamme norohelvetiksi

20.4. 3:00

Lapseni olivat laskeneet siihen päiviä jo parisen viikkoa. Isin loma alkaisi pääsiäisviikon maanantaina heti vanhimman tyttäremme kuusivuotispäivän jälkeen.

Maanantaina syötiin synttärikarkkeja ja käytiin hamppareilla. Tiistaina mentiin iloisena kauan odotettuun leikkipaikkaan.

Keskiviikkona kuusivuotiaamme meni kerhoon, kun masunpuruja valitellut neljävuotiaamme jäi kotiin. Kaikki meni hyvin yöunille menoon asti. Sitten lastenhuoneesta kuului huuto: ”Äiti! Täällä haisee ihan kamalalle!”

Lastenhuoneessa nenään tulvahti heti mahahappojen voimakas haju. Nelivuotiaamme petivaatteet ja unilelut uivat oksennuksessa. Mahan sisältöä oli roiskunut seinille asti. Huutaja oli tosin ollut hänen isosiskonsa, sillä potilaamme numero yksi oli itse niin voipunut, että olisi mielellään jatkanut uniaan oksennuksesta huolimatta.

Minä pesin lapsen, keräsin petivaatteet kasaan ja vuorasin sängyn pisusuojalla ja puhtailla pyyhkeillä. Tyttö kömpi sänkyynsä ja lähes saman tien oksensi uudestaan kaaressa.

Lopulta asetuimme potilaan kanssa vierekkäin patjoille eteisemme lattialle lähelle pesuhuonetta. Nukkuminen ei tullut kuuloonkaan, sillä lapsi oksensi vatsansa tyhjäksi pahimmillaan viiden minuutin välein.

Seuraavana päivänä oksentelu jatkui niin pahana, että kävimme jopa päivystyksessä asti. Sairaalassa saadun lääkejuoman avulla jo hieman kuivunut tyttö piristyi silmissä, eikä onneksi joutunut tiputukseen.

Suhteellisen rauhallisen yön jälkeen päivä kului tyyntä ennen myrskyä -tunnelmissa. Ja sitä se olikin, sillä puolitoistavuotias lapsemme oksensi ensimmäisen kerran iltapalapöydässä. Seuraavat tunnit kuluivat jälleen oksennusta siivoillen ja pyykkikoneen huminaa kuunnellen.

Aamuyöstä perheenisämme oirehdinta alkoi. Yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa kaikki vastuu kaatui minun harteilleni.

Neljäntenä noropäivänä pienin lapsemme oli päiväunilla omassa pinnasängyssään. Viereisellä sängyllä nukkuvalla kirjaimellisesti elämänsä paskinta lomaa viettävällä isillä oli melkein 39 astetta kuumetta ja taju kankaalla.

Sitten taas havahduin huoneesta kuuluvaan ahdistusta täynnä olevaan ääneen. Tällä kertaa se kuului miehelleni, jonka tuska oli ihan aiheellista. Pinnasängyssä nimittäin seisoi alaston lapsi, joka oli juuri äheltänyt päältään pyjaman ja ripulia täynnä olevan vaipan pois. Sitä itseään oli kaikkialla.

Lapsen perusteellisen pesemisen jälkeen siirsin ulosteessa olevia petivaatteita pesuhuonetta kohti ja kolautin kyynärpääni kipeästi ovenkarmiin. Silloin minä itkin ensimmäisen kerran pääsiäisemme norohelvetin aikana uupumuksesta ja harmituksesta.

Minua otti päähän kaikki se ulosteen ja oksennuksen määrä, pilalle mennyt loma ja menetetty yhteinen laatuaika perheen kesken. Pääkopassa jyskytti minimaalisista yöunista johtuva kestopäänsärky, joka lähti hetkeksi särkylääkkeellä, palaten takaisin samanlaisena muutaman tunnin päästä.

On pieni ihme, että kyseinen tauti oli lapsiperheellemme vasta ensimmäinen laatuaan. Kuusi vuotta ja 68 tuntia me saimme viettää yhteistä perhe-elämää ilman vatsatautia. Onneksi en tiedä, kuinka paljon aikaa on seuraavaan koitokseen. Toivottavasti ei ainakaan heti kesälomalla.

Kirjoittaja on kolmen tyttären äiti, joka toivoo kesältä ripulittomia ja oksennuksettomia päiviä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut