Ensimmäisiä tyhjän haudan todistajia olivat naiset. Luukkaan evankeliumi kertoo osan nimet: Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria. Naiset saapuivat Jeesuksen haudalle viikon ensimmäisenä päivänä, ”sapatin jälkeisenä”. Haudalla heille selviää, että jotain yllättävää ja ihmeellistä on tapahtunut. Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista.
Jeesuksen ylösnousemuksessa on kyse kaikkien rajojen murtumisesta. Rajoista vahvin, elämän ja kuoleman raja, murtui Jeesuksen kohdalla. Saamme uskoa, että tämä on totta myös kerran omalla kohdallamme.
Pääsiäisen sanoma ei kuitenkaan kohdistu pelkästään tulevaisuuteen. Se voi olla jo nyt. Voimme miettiä, mitä esteitä ja lukkoja omassa elämässämme on, joiden täytyisi murtua? Mitä rajoja kirkossa tänä päivänä on, joiden olisi syytä murtua? Laitammeko kirkossa rajoja, jotka estävät tulemasta mukaan, kokemasta yhteyttä ja sitä, että ihminen kelpaa omana itsenään seurakunnassa? Entä olenko minä itse ammattiuskovana pystyttämässä vai laskemassa rajoja?
Yksi tapa rajoittaa ihmistä, on hänen kokemuksensa mitätöiminen. Kirkossa tämä tarkoittaa sitä, että Jumalasta ja uskosta puhuminen on sallittua vain tietyin fraasein ja tarkistetun raamatunkäännöksen avulla.
Olisiko meidän parempi keskittyä kuulemaan ja jakamaan uskoa ja yhteistä elämäämme, ilman keinotekoisia rajoja? Pääsiäisaamuna naiset kokivat jotain yllättävää, jotain, jolle ei ollut sanoja. He olivat siis ymmällään. Oppilaiden reaktio oli perinteinen: naisia ei uskottu, he puhuivat omiaan.
Kuitenkin, jos haudalle tulleet naiset eivät olisi puhuneet kokemastaan, Jeesuksen oppilaat eivät olisi ehkä kuulleet ylösnousemuksesta, Pietari ei olisi nähnyt tyhjää hautaa. Olisiko meidän kirkossa aika keskittyä kuuntelemaan heitä, joiden äänet helposti ohitamme?
Heikki Hesso
Kirjoittaja on oppilaitosteologi
”Olisiko meidän kirkossa aika keskittyä kuuntelemaan heitä, joiden äänet helposti ohitamme?