Syyllinen on tiedossa, rikosta etsitään vielä

Sosiaalisessa mediassa on vastustuksen lisäksi löytynyt yllättävän paljon tukea Päivä Räsäselle – ei näkemysten vaan ilmaisunvapauden takia.

8.4. 3:00

Kansanedustaja Päivi Räsäsen kirjoituksista ja lausunnoista alkanut oikeusprosessi on ollut hämmentävää seurattavaa. Raamatun siteeraaminen on ollut tulkintakysymys, joka on kiinnostanut laajasti myös maan rajojen ulkopuolella.

Ennen kaikkea Suomessa ennakkotapaus linjaa kristillisten yhteisöjen tulevaisuutta. Vapauksien rajoittaminen ei ole historiallisesti ainutlaatuinen ilmiö, ja uskonnonvapaus on ennenkin ollut koetuksella. Oikeus mielipiteeseen on sen läheinen sukulainen.

Yksi erikoinen piirre on ollut nähtävissä niin sosiaalisessa kuin muussakin mediassa. Räsäsen tueksi on ilmoittautunut laajempi ihmisjoukko kuin kukaan saattoi olettaa. Oikeustieteitä opiskelleet ja jopa opettaneetkin henkilöt ovat ihmetelleet tapahtumien kulkua, ja sosiaalisessa mediassa on vastustuksen lisäksi löytynyt yllättävän paljon tukea Räsäselle.

Lukuisat mielipidekirjoitukset tai muut viestit ovat alkaneet maininnalla siitä, että kirjoittaja ei ole tunnustava kristitty tai edes samaa mieltä juuri mistään Räsäsen kanssa. Osa on ilmoittanut olevansa ateisteja.

Huoli on kohdistunut sanan- ja mielipiteenvapauteen, ei Räsäsen näkemyksiin. Täysin vastakkaisista näkökulmista huolimatta on haluttu varmistaa, että vapaus muihin tulkintoihin säilyy.

Kun käräjäoikeus vapautti Räsäsen syytteistä, syyttäjän kommentit Ylelle eivät hälventäneet jonkinlaista pelkoa mielipiteen kahlitsemisesta.

Ennakkotapauksen merkitys on ymmärrettävästi suuri, mutta sen varjolla ei kannata ihannoida suuntausta, jossa oikeudenkäynnistä tulee valmiin päätöksen kulissia. Syyllinen on tiedossa, rikosta etsitään vielä.

Historiaa kannattaa tutkia, jotta välttää tekemästä samoja virheitä uudelleen. Minkään kansakunnan yksikään vaihe, joka on alkanut sananvapauden ongelmilla, ei ole päättynyt onnellisesti.

Suomen kansalaisilla, joita luottamustehtävien huipulla olevat henkilöt pohjimmiltaan ovat, täytyy velvollisuuksien lisäksi säilyä luottamus oikeuksiin. Siihen, ettei teksteistä ja tallenteista kaivella tiukalla seulalla esiin palasia, joita sieltä halutaan löytää.

Näin herkän asian tulkinnoissa ei herätä luottamusta, jos vastatuulta kokenut syyttäjä nollaa käräjäoikeuden päätöksen ja kertoo, ettei nyt ”liikuta totuus–valhe-ulottuvuudella”.

Syyttäjälle kielteisestä päätöksestä valitusluvan hakemista on toki voinut pitää varmempana kuin auringonnousua.

Oleellista mietittävää pitäisi olla kasvavassa epäluottamuksessa koko prosessin tarkoitusperiä kohtaan. Jos jää mielikuva tarkoitushakuisuudesta ja ennakkoasenteesta, se ei ole helppo leima pyyhittäväksi pois.

Huolimatta siitä, onko tarkoitushakuisuutta vai ei.

Ikävällä tapahtumaketjulla on myös hopeareunuksensa. Niin kauan kuin Suomen suurimpia ongelmia on kansanedustajan suorittama Raamatun lukeminen ja siteeraaminen, olemme syystäkin maailman onnellisin kansa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut