Kuolevan ihmisen kohtaaminen ei ole helppoa, mutta valtavan arvokasta

31.3. 3:00

Tulevana sunnuntaina on jälleen aika pukeutua mustaan ja saattaa rakas läheinen viimeiselle matkalleen. Kuluneeseen 1,5 vuoteen on mahtunut liian monen ystäväni hautajaiset.

Vaikka kuolema on osa elämän kiertokulkua, sen kohtaaminen on tuskin koskaan helppoa tai yksinkertaista, oli näkökulma sitten kuolevan tai läheisen. Moni meistä pelkää kuolemaa sen lopullisuuden ja tuntemattomuuden takia. Ja se onkin molempia.

Elämän rajallisuus on hyvä tiedostaa, mutta pelon ei saa antaa hallita elämää. Kuolemasta pitäisi uskaltaa puhua avoimesti, koska asia ei pakenemalla muuksi muutu. Aiheesta ei saisi tehdä mörköä, josta puhumista vältellään viimeiseen saakka ja joka piilotetaan arjen alle.

En väitä, että esimerkiksi ystävieni kuolemien käsitteleminen ja sen lähestymisestä puhuminen heidän kanssaan olisi ollut helppoa, mutta tarpeellista se on ollut. Se on auttanut eteenpäin ja tarjonnut arvokkaita hetkiä sekä oivalluksia elämästä.

On helppoa työntää ajatus kuolemasta kokonaan taka-alalle, koska ajattelee aikaa ja elämää olevan vielä jäljellä. Tosiasia kuitenkin on, että aikaa on lopulta aina liian vähän. Jokaisella hetkellä on ihan oikeasti merkitystä, vaikka harva meistä asiaa niin arjessa ja kiireen keskellä ajattelee.

Kuolevan ihmisen kohtaaminen viimeisillä hetkillä ei ole helppoa, mutta en vaihtaisi sekuntiakaan pois. Kun viimeisen kerran pidin läheistäni kädestä reilu viikko sitten sairaalasängyn laidalla, hän sanoi, ettei jaksa enää. Ei tarvitse enää jaksaa, vastasin. Olen tässä.

Hetki oli yksi elämäni vaikeimmista ja arvokkaimmista. Onneksi muistoihin jää lukuisia muitakin hetkiä: naurun sävyttämät juttutuokiot kahvipöydässä, kesäillat terassilla auringonsäteiden alla ja ne moninaiset elämän tähtihetket, joista saimme iloita yhdessä.

Uskon, että läsnäolo on tärkeintä, mitä kuolevalle voi antaa. Oikeita sanoja ei aina tahdo löytyä, muttei tarvitsekaan. Ei sellaisia ole edes olemassa. Ole paikalla, ole lähellä, ole läsnä. Osoita, että toinen ei ole yksin.

Kuolevaa ihmistä ei saa työntää pois, vaikka lähellä oleminen ahdistaisi ja ehkä pelottaisikin. Omat tunteet saavat olla sekaisin ja myllertää. Pelko on ymmärrettävää, eikä muitakaan tunteita tarvitse hävetä. Kuolevan seurassa voi myös nauraa ja itkeä.

Ahdistus pitäisi tällaisilla hetkillä kuitenkin osata siirtää hetkeksi syrjään ja olla aidosti läsnä toisen elämän viimeisissä kohtaamisissa. Antaa läheiselle viimeisen kerran kaikki itsestään.

Se, miten kuoleva pitäisi kohdata, pätee hyvin moneen muuhunkin hetkeen elämässä. Kun seuraavan kerran joku vaikeassa tilanteessa oleva tarvitsee sinua, ole läsnä ja kuuntele. Älä kiirehdi, ole aito ja ole välitön.

Elämässä on aina lopulta liian vähän aikaa, joten yritetään tehdä hetkistä merkityksellisiä.

Kirjoittaja on copywriter ja toimittaja, joka haluaa vaalia arjen pieniäkin hetkiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut