Anna hänelle omaa rauhaa, mutta älä pelkää, hylkää tai hössötä

Kun ihminen kohtaa trauman tai suuren surun, läheisten voi olla vaikea suhtautua asiaan. Oikeita sanoja ei ole, mutta tukensa voi osoittaa pienillä teoilla. On kuitenkin myös sudenkuoppia, jotka voi välttää, kirjoittaa toimittaja Sanna Ihalainen.

25.3. 3:00

”Otan osaa. En tiedä, mitä pitäisi sanoa.”

Nämä sanat olen kuullut satoja, ellen tuhansia kertoja viime vuoden sisällä. Kun puolisoni menehtyi äkillisesti, kaikki muuttui. Minua oli yhtäkkiä vaikea lähestyä, etenkin läheisten.

Vanhempani eivät pystyneet kohtaamaan minua menetyksen ja trauman kokeneena aikuisena, vaan minusta tuli heidän silmissään avuton lapsi. Ystävät varmaankin pelkäsivät sanovansa jotakin väärää, loukkaavansa.

LÄHEINEN: ei ole oikeita sanoja. Kysy, kuinka voit auttaa. Jossakin vaiheessa menetyksen kokenut eristäytyy. Anna rauhaa, mutta älä hylkää. Kysele silloin tällöin miten menee. Pyydä hänet kävelylle. Soita. Pienet teot merkitsevät enemmän kuin sanat.

Kohtaa menetyksen kokenut samana ihmisenä, joka hän oli ennen tapahtumaa. Hän ei ole muuttunut, vaikka on kokenut jotakin kamalaa. Ole oma itsesi. Älä sääli tai hössötä.

Moni jättää kertomatta omasta elämästään asioita, koska ajattelee, etteivät ne ole mainitsemisen arvoisia, koska toinen on kokenut jotakin kamalampaa. Elämä ei ole kilpailu siitä, kenellä menee huonoiten. Menetyksen tai trauman kokenut tahtoo yhä tietää, miten sinulla menee.

KRIISIN kokeneesta ihmisestä tulee usein muiden lohduttaja, sillä shokki lamaannuttaa. Läheiset ottavat menetyksen raskaasti, mutta trauman kokenut saattaa olla shokissa ja toimia kuin robotti.

Jos on kokenut samaan aikaan trauman ja menetyksen, ei pääse käsiksi suruun heti. Traumaattinen kriisi pitää otteessaan ja etenee sykleissä. Mieli ry:n mukaan toisessa vaiheessa eli reaktiovaiheessa ihmisellä saattaa olla pakonomainen tarve puhua tapahtumista ja kerrata niitä loputtomiin. Tämä voi olla läheisille rankkaa, mutta vaihe menee ohi.

Kun trauma etenee eikä mieli enää suojele, tuska lamaannuttaa. Tuntuu samalta kuin olisi kehässä nyrkkeilemässä, suojaus tippuisi ja vastustaja mättäisi turpaan ja lopulta tyrmäisi. Tuntuu kuin joku löisi halolla selkään. Kuin maailmasta loppuisi happi.

Puhu siis tapahtuneesta vain, jos pyydetään – esimerkiksi pyytämättä lähetetty muisto kuolleesta puolisosta saattaa laukaista paniikkikohtauksen tai takaumia traumasta, vaikka ajatus olisi kaunis.

Nämä ovat vain minun kokemuksiani. Joku toinen voi kokea täysin eri tavalla. Siksi kysyminen on tärkeää. Se ei ole vaikeaa. Kysy, voitko tehdä jotakin.

Kysy vaikkapa: ”Käydäänkö kahvilla?”

Kirjoittaja on toimittaja.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut