Ukraina käy meidän sotaamme

13.3. 7:28

Venäjän rosvomaisessa hyökkäyksessä Ukrainaan on nähty yhtäläisyyksiä Suomen talvisotaan vuonna 1939–1940. Myös Ukrainan sodassa on kyse itsenäisyyden lisäksi vapaudesta ja demokratiasta. Ukraina käy nyt sitä sotaa, jonka ei enää koskaan pitänyt kohdata meitä tai mitään muutakaan eurooppalaista valtiota.

Suomen turvallisuuspoliittisesta linjasta ovat jäljellä itsenäinen puolustus, EU-jäsenyys ja hyvät läntiset suhteet. Linjapaperista voidaan yliviivata itsenäiseen puolustukseen usein liitetty ”sotilaallinen liittoutumattomuus”. Viimeistään nyt on selvää, ettei Suomella voi olla neutraalia asemaa ainakaan Venäjän suhteen.

Sodan kylmät kasvot ovat nostaneet puolustusliitto Naton jäsenyyden kannatuksen Suomessa korkealle, kirjoittaja arvioi. Kuvassa on Naton norjalainen pääsihteeri Jens Stoltenberg.

Nato-pohdinta kannattaa aloittaa faktojen määrittelyllä: Mikä on suurin sotilaallinen turvallisuusuhkamme ja miten sitä voidaan parhaiten torjua, yksin vai vahvan kumppanin kanssa?

Nyt kun Venäjän joukot ovat sidottuina Ukrainaan, ovi Natoon on reilusti auki. Enää ei kannata tehdä samaa virhettä, minkä Mauno Koivisto teki 1990-luvun alussa lähtiessään vahvasti vastustamaan Nato-jäsenyyttä ja nähdessään EU-jäsenyyden turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi.

Valitettavasti keskustelua suhteistamme Venäjään on vuosia pimentänyt suomettumisen pitkä varjo. Tosiasioiden tunnustamisen lisäksi olemme itse lisänneet paasikiveläiseen faktojen listaan Venäjän ärsyttämisen pelon. Siihen on kuulunut Venäjän ja Putinin miellyttäminen, ymmärtäminen ja sovittelu.

Edes Tsetsenian sota tai Krimin valtaus vuonna 2014 ei avannut silmiämme.

Mutta kuten presidentti Niinistö totesi, naamiot on nyt riisuttu ja jäljellä ovat sodan kylmät kasvot. Se on saanut suomalaiset järkyttyneenä ajattelemaan uudelleen maamme asemaa ja nostanut puolustusliitto Naton jäsenyyden kannatuksen korkealle.

Mutta kuten Niinistö totesi, maltti on valttia, ja pää pitää pitää kylmänä. Selvää on, ettei jo hokemaksi muodostunut vahva puolustuksemme ja maailman myötätunto yksin riitä. Ruotsi on vasta aloittanut oman puolustuksensa rakentamisen uudelleen.

Puheet Nato-optiosta ovat valitettavasti olleet erityisesti keskustalle ja SDP:lle vaihtoehto olla ottamatta kantaa jäsenyyteen. Nyt monet ovat kääntäneet takkinsa, mutta ovatko nämä takinkäännöt juuri osoitus tunnetason päätöksistä?

Erityisesti suomettamisen ajan veteraanit, myös Porissa, välttelevät Putinin sodan tuomitsemista.

Ukraina käy sotaansa yksin, muun maailman materiaalisen tuen ja myötätunnon tukemana. Ukraina on valtava, 44-miljoonainen valtio. Yksin se ei kuitenkaan kestä ylivoiman edessä.

Putin ei voi lopettaa sotaansa ennen kuin Kiova on vallattu ja Venäjän sotajoukot ovat Dneprillä. Edessä on todennäköisesti ankara rauha, mutta häviäjä on Venäjä. Poltetun maan ja tuhottujen kaupunkien lisäksi se saa itseään vihaavan kansan ja hylkiön maineen.

Tänään Suomessa vietetään Talvisodan rauhan muistopäivää, ja siniristiliput nousevat salkoihin. Sankaripaasilla ja juhlapuheissa on syytä muistaa, että Putinin hyökkäyssotien väli on ollut olympiadi.

”Uljas Ukraina! Nyt älä horju!

Kerran se koittaa kansojen koi.

Tyynenä, vankkana vaarasi torju,

tai jos on tarpehen, niin salamoi!”

(Eino Leino: Terve Ukraina, 1917)

Kirjoittaja on päätoimittaja (emeritus) ja suorittanut yhteiskuntatieteiden maisteritutkinnon Tampereen yliopistossa pääaineenaan kansainvälinen politiikka.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut