Korona tuntuu korostavan monia sinällään erillisen tuntuisia ongelmia, joista yhteiskunta kärsi jo ennen korona-aikaa. Helposti ne tuntuvat kuitenkin kietoutuvan yhteen, kun niitä alkaa miettiä.
Puhutaan vaikka palveluiden huonosta saatavuudesta ja niiden menemisestä nettiin. Sitten ihmetellään verkosta kumpuavaa someraivoa ja vastakkainasettelua.
Lasten, nuorten ja varusmiesten fyysisestä kunnosta on oltu taas viime aikoina huolissaan, niin kuin ennenkin. Myös psyykkisestä pahoinvoinnista kannetaan huolta, mutta usein erikseen, aivan kuin olisi kyse erillisistä ongelmista.
Korona-aika on lisännyt tunnetta siitä, että meistä on tullut täysin matkustajia suhteessa nykyajan ongelmiin.
Tuntuu siltä, että meillä on suuria vaikeuksia hahmottaa ongelmien laajuutta ja luonnetta. Miten voisimmekaan, jos niitä vatvotaan yksin tai vain samanmielisten kanssa?
Ennen koronaa uutisoitiin, että joka viides suomalainen kärsii yksinäisyydestä. Nuorten miesten syrjäytymisestä kannettiin huolta. Puhuttiin erityisesti vanhusten yksinäisyydestä.
Korona-aikana ei ole ollut oikein edes sosiaalisesti hyväksyttävää tavata toisia ihmisiä.
Alkaa tuntua, että useimmat toimihenkilötkin ovat yksin, kukin kotonaan etäyhteyksien päässä. Työn mielekkyyttä ei ainakaan lisää yhteyden katkeaminen työkavereihin.
Tekniset viestintäkanavat ovat kunnossa, mutta aito yhteys puuttuu silti. Vaikka nykyajassa korostetaan yksilöä, kukaan ei pärjää ilman yhteyksiä muihin.
Tunnetko naapurisi? Jos tunnet, niin hienoa. Tuntuu, että monelle saman rapun tai kadun ihmiset ovat vain jotain, jota väistellään.
Muiden ihmisten lisäksi moni on katkaissut välinsä vanhoihin instituutioihin, kuka mistäkin, ehkä hyvästäkin syystä. Onko tilalle löytynyt jotain parempaa?
Oli järjestäytyneestä uskonnosta mitä mieltä hyvänsä, se on usein välittänyt monia tärkeitä viestejä ja arvoja kuten lähimmäisenrakkautta tai rakentanut yhteisöjä.
Nykyään kahlataan itseapuoppaita helppojen ratkaisujen toivossa. Millaisia arvoja ne välittävät?
Niiden lupaus on se, että näin itse ratkaiset ongelmasi. Voi niistä jotain eväitäkin noukkia reppuun, mutta perusajatus on pielessä. Harva oikeasti pystyy ratkomaan ongelmiaan, kun useimmat vaikeudet ovat yhtä ihmistä laajempia.
Korona-ajassa voi nähdä jotain hyvääkin. Moni on sentään löytänyt edes joitain kadottamiaan yhteyksiä, esimerkiksi luontoon – tai omaan itseen. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle ja kurottaa ulospäin.
Temppu onkin siinä, miten tästä mennään eteenpäin. Joskus korona-aikakin loppuu, vaikkei siltä juuri nyt tuntuisikaan. Jatketaanko sitten siitä, mihin jäätiin – vai tehdäänkö jotain uudella tavalla?