Maallikon pallo on taas hukassa – miksi omikronia torjutaan ankarilla rajoituksilla? - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Maallikon pallo on taas hukassa – miksi omikronia torjutaan ankarilla rajoituksilla?

4.1. 3:00

Tavallinen pulliainen on koronan äärellä taas ymmällään.

Nyt syynä on omikron-muunnos. Asiantuntijoiden mediassa antamat lausunnot ja viranomaisten viralliset tiedonannot sekä rajoitukset ovat siinä määrin ristiriidassa keskenään, että maallikon on vaikeaa ymmärtää, mihin viruksen kanssa ollaan menossa ja miten sen kyydissä pitäisi toimia.

Yhtäällä todetaan, että nyt tarvitaan ehdottomasti tiukkoja rajoituksia omikronin leviämisen estämiseksi. Yhteiskuntaa on pakko sulkea kovalla kädellä.

Toisaalla kerrotaan hurjalla vauhdilla tarttuvan mutta verrattain vaarattoman muunnoksen leviävän kaikista rajoituksista huolimatta koko yhteiskuntaan. Mitä enemmän nyt rajoitetaan, sitä pitempään kurimus jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Hätäjarruttelun yhdeksi tavoitteeksi voi päätellä sairaanhoidon äkkinäisen ylikuormittumisen estämisen. Siltäkin perusteelta on pudonnut ainakin osa pohjasta pois, kun on lukenut uutisia sairaalahoidossa olevista koronapotilaista.

Lähes hallitsemattomasta leviämisvaiheesta huolimatta heitä on vähän. Esimerkiksi 0,9 miljoonan asukkaan Tyks-ervassa (Turun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualue, johon Satakunta kuuluu) tehohoidossa oli THL:n maanantaisen tiedon mukaan seitsemän covid19-potilasta.

Eikö nyt voi antaa periksi?

Kaltaiseni maallikko ei tietenkään tiedä mistään mitään. Silti suurin osa suomalaisista janoaa koronasta tietoa ja muodostaa sen perusteella käsityksiä sekä mielipiteitä.

Yksi kysymys kuuluu, eikö omikronin voi tässä tilanteessa antaa hoitaa surkeaa hommaansa ja vyöryä tsunamin lailla ylitsemme, koska se joka tapauksessa tekee sen?

Tähän suuntaan viittasi äskettäin tanskalaisen Rogshospitalet-sairaalan ylilääkäri, professori Jens Lundgren. Hän arveli pandemian vetelevän viimeisiään. Lundgrenin mukaan on mahdollista, että virus ei enää pysty kehittämään omikronin kanssa kilpailukykyisiä muunnoksia.

Ilta-Sanomien haastattelema Helsingin yliopiston virologian professori Kalle Saksela tyrmäsi olettamuksen oikopäätä.

”Se on ihan höpöhöpöä. Kyllä uusia muunnoksia tullaan vielä näkemään, ja kreikkalaisia kirjaimia piisaa”, Saksela kuittasi.

”Nykymuotoiseen kreikkalaiseen kirjaimistoon kuuluu 24 aakkosta, ja omikron on niistä viidestoista. Jäljellä on siis vielä yhdeksän kirjainta odottamassa omaa virusmuunnosta.”

Onko pii jo hyökkäysasemissa?

Ota tästä nyt sitten selvää.

Helpompaa on perehtyä Kalle Sakselan mainitsemiin noin 2 700 vuotta käytössä olleisiin kreikkalaisiin aakkosiin. Maailman terveysjärjestö WHO käyttää niitä virusmuunnosten nimeämisessä, ja nyt on edetty alfan, beetan, gamman ja deltan kautta omikroniin.

Nykymuotoiseen kreikkalaiseen kirjaimistoon kuuluu 24 aakkosta, ja omikron on niistä viidestoista. Jäljellä on siis vielä yhdeksän kirjainta odottamassa omaa virusmuunnostaan. Aakkosista seuraava on pii ja viimeinen oomega. Ehkä pandemia päättyy oomegaan vuonna X.

Tosin nimeämisessä saatetaan harpata muutamien kreikkalaisaakkosten yli. WHO on jo tehnyt niin nyyn ja ksiin kanssa. Edellisen todettiin muistuttavan liikaa englannin uutta tarkoittavaa new-sanaa. Jälkimmäinen taas olisi voinut sekoittua yleiseen Xi-nimeen. Esimerkiksi Kiinan presidentti on nimeltään Xi Jinping.

Kreikkalaisessa kirjaimistossa riittää vielä aakkosia omikronin (O) jälkeen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut