Kolumni: Älä pelkää elvyttää - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Kun puolisoni sydän pysähtyi, soitin hätäkeskukseen ja aloin elvyttää – Vain päiviä myöhemmin menetin hänet Taysin teho-osastolla

Jalkapallotähti Christian Eriksenin sydän pysähtyi tv-kameroiden edessä kesällä. Vain viikkoja myöhemmin toimittaja Sanna Ihalainen joutui elvyttämään puolisoaan. Turhan usein ambulanssi saapuu onnettomuuspaikalle niin, että kukaan ei ole uskaltanut aloittaa elvytystä.

18.12.2021 19:44

Moni lienee jo unohtanut, kuinka Christian Eriksenin sydän pysähtyi Suomen ja Tanskan välisessä jalkapallo-ottelussa.

Minä muistan, ikuisesti.

Olin töissä. Juoksin toimituksen ja kisakatsomoiden välillä haastattelemassa vuoroin innokasta ja itkevää yleisöä. Defibrillaattori iski elämän takaisin Eriksenin rintaan ja jossain näkyi jalan nytkähdys. Ihmiset pöyristyivät: miten tällaista näytetään televisiossa? Kuinka kertoa lapsille, mitä tapahtui?

Oikea vastaus: siinä pelastui ihmishenki.

Viikkoja myöhemmin pysähtyi minun avopuolisoni sydän. Hän ei ole tv-kameroiden seuraama huippu-urheilija, eikä kotonamme ole defibrillaattoria.

Tunsin hiljaisuuden ja huomasin hänen harmaat kasvonsa. Soitin hätäkeskukseen: ”Puolisollani ei ole pulssia. On kiire.”

”Selvä”, puhelimesta vastattiin. ”Vedä hänet sohvalta lattialle ja ala elvyttää.”

AKUUTTISairaanhoidossa työskentelevien sukulaisteni mukaan ambulanssi saapuu turhan usein onnettomuuspaikalle niin, ettei kukaan ole uskaltanut aloittaa elvytystä virheiden pelossa.

Elvyttämättä jättäminen on pahin virhe. Jos sydän ei lyö, joka minuutti vähentää henkiin jäämisen todennäköisyyttä.

Maallikko saattaa epäröidä, onko ihminen eloton. Jos hengitys korisee, hengenvedot voivat olla agonaalisia eli refleksi, joka toisilla ilmenee elottomana. Pulssin tunnustelu on turhaa, jos hengitys on poikkeavaa – heti elvyttämään. Hätäkeskuspäivystäjä auttaa. Laita puhelin kaiuttimelle ja toimi ohjeiden mukaan.

Maallikoille ei suositella puhalluselvytystä. Se hämää elvyttäjää tauottomasta painelusta. Tärkeintä on saada liikkeelle veri, jossa on vielä happea.

Sireenit ulvoivat minuuttien kuluttua soitostani. En muistanut elvytyksestä muuta kuin sen, että voimaa saa käyttää. Pumppasin adrenaliinin antamilla voimilla niin kovaa kuin jaksoin.

Olin shokissa. Kyselin tyhmiä kysymyksiä: eikö tosiaan pidä puhaltaa? Voiko jo lopettaa?

”Mitä jos vain laskisit numeroita ääneen.”

Itkin ja laskin. Numerot tulivat suusta miten sattuu. Tärkeintä on, että oikea rytmi säilyy.

Ihmiset mässäilivät somessa sillä, kuinka järkyttyivät Eriksenin tyhjästä katseesta. Koko elvytyksen ajan minä tuijotin kumppaniani samoihin tyhjiin silmiin.

Se katse käy mielessäni usein, sillä se jäi viimeiseksi.

Toivoa ei ollut. Seitsemän vuoden taipaleemme päättyi Taysin teho-osastolla päiviä myöhemmin.

Tein kaiken mitä osasin, enemmänkin. Shokki ei pysäyttänyt, vaan antoi voimaa.

Menetys on raskas taakka kantaa, mutta syyllisyys olisi raskaampi. Tiedän, että vielä joskus helpottaa. Mutta jos olisin lamaantunut ja antanut hänen kuolla taistelematta, en tiedä selviäisinkö.

Älä pelkää elvyttää.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut