Kun perhospinnit eivät riitä – miten muistaa bensanhajuista teinipoikaa - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Entä kun perhospinnit eivät riitä – miten muistaa bensanhajuista teinipoikaa, joka on sosiaalitoimen asiakas?

Ei heille voi pistää pakettiin muovailuvahaa, tarrakirjaa tai suloista settiä erivärisiä perhospinnejä.

10.12.2021 3:00

Kurkkasin marketissa käydessäni erään yhdistyksen joulutoivepuun lappuihin ja laitoin merkille asian, josta eri yhdistykset ovat aiempina vuosinakin kertoneet: isompien lasten, erityisesti poikien, lahjatoiveet jäävät usein puiden oksille roikkumaan.

Erityisesti yli 11-vuotiaiden nuorten lahjoille on suurin tarve Joulupuu-keräyksessä. Heitä on runsaasti sosiaalitoimen ja lastensuojelun asiakkaina, joille Joulupuu kerää lahjoja.

Ystävieni mukaan etenkin teinipojat koetaan hankalina. Pitkäksi venähtäneitä, kengän koossa vanhempansa ohittaneita kavereita, jotka kulkevat joko liian lyhyet puntit tai ylisuuret säkit yllään ja aika usein pieni bensankatku tai kuratahroja vaatteissaan. Toisaalta usein riehakkaita ja meluisia, toisaalta voivat vetäytyä luurit korvillaan omaan luolaansa tuntikausiksi.

Ei heille voi pistää pakettiin muovailuvahaa, tarrakirjaa tai suloista settiä erivärisiä perhospinnejä.

Mistä teini sitten ilahtuisi? Sanoisin, että yllättävän tärkeää on, että ylipäätään saa lahjan. Ihan oman, jossa on jotain juuri hänelle. Joulupuu-keräyksen verkkosivuilla on lueteltu teineille sopivia lahjoja: leffaliput, lautapelit, urheiluvälineet, ulkopelitarvikkeet.

Lahjakortti on aina varma valinta: vaatekauppaan, josta voi valita mieluisan hupparin tai pipon talveksi. Ruokapaikkaan, että voi mennä yhdessä kavereiden kanssa syömään. Kaikkein helpointa lahjominen on e-joulupuun kautta. Pankkitilisi keventyy kympillä tai useammalla, mutta lahja voi tehdä mustasta joulusta valoisamman yhdelle tai useammalle.

Toisinaan olen kuullut ihmettelyjä, että joulupuiden toiveet ovat monen palkansaajan kukkarolle mahdottomia. Tämä ei ole välttämättä vain teinien ongelma, sillä siinä kurkkimassani puussakin roikkui kaksivuotiaan toive lelusetistä, jonka ohjevähittäishinta on yli 230 euroa. Minä en voinut tätä toivetta yksin toteuttaa, mutta ehkä joku useamman hengen porukka saa tarjottua joulun taikaa myös tälle lapselle.

Itseäni jäi kaivelemaan melko kallis toive, jonka puussa näin roikkuvan. Se oli PS4-ohjain. Helposti voisi ajatella, että jos on varaa pelikoneeseen, miksei olisi ohjaimeenkin. Tai että toive on liian kallis ventovieraalle lapselle hankittavaksi.

Ulkopuolinen ei voi kuitenkaan koskaan tietää tarinaa toiveen taustalla. Ehkäpä perheen elämäntilanne on muuttunut ja lapsen alkuperäinen ohjain hajonnut. Ehkä tällä välin kaikki hänen kaverinsa pelaavat ja juttelevat peleistä. Olo voi olla todella ulkopuolinen ilman osallistumismahdollisuutta. Sama ohjain oli 10-vuotiaan poikani ainut syntymäpäivätoive, ja ohjainta on vaalittu sen saamisen jälkeen hartaudella.

9-vuotias toivoja saattaa vielä uskoa joulupukkiin ja luottaa, että ohjain tulee paketissa, kun oikein toivoo. Joulussa parasta onkin se, kun voi kuvitella etukäteen, miten lahjan saaja ilahtuu avatessaan paketin. Tämä ajatus mielessäni saatan vielä suunnata ohjainkaupoille, vaikkei joulubudjettini ihan siihen venyisikään.

Kirjoittaja on toimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut