Vuosien takaa löytyi kukkakimppu isälle - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Vuosien takaa löytyi kukkakimppu isälle

On onnea olla isä, kirjoittaa Juha Luotola isänpäiväkolumnissaan.

14.11. 3:00

Kotialbumieni kätköistä löytyi taannoin vanha valokuva, jossa pidän kukkakimppua tiukasti käsissäni. Olen kuvassa vaahtosammuttimen kokoinen, kaksivuotias pikkupoika. Ilmeeni on vakava, hieman häkeltynytkin. Olen kiikuttamassa kesäkimppua 80 vuotta täyttävälle mummulleni, jostain syystä huolestunut sävy kasvoillani.

Liitin kuvan yhteydestään irrallisena muutama vuosi sitten viestiin, jossa toivotin isälleni hyvää isänpäivää. Juhlakalu oli lomamatkalla Dubaissa, eikä ainakaan omien sanojensa mukaan muistanut koko isänpäivää. Silti minulle jäi olo, että pojan viesti kylmästä Suomesta lämmitti.

Lapsuudessani isä oli esimerkki, jota seurasin herkeämättä. Kova tekemään töitä, piti perheen kiinni leivässä, rakensi omakotitalon oman isänsä kanssa meille omin käsin ja oli yrittäjänä reilu alaisilleen. Pääsin sen kokemaan itsekin kesätyöntekijänä lapion varressa.

1980-luvulla perhesuhteet olivat siinä määrin erilaisia nykypäivään verrattuna, ettei monellakaan isällä ollut tapana osallistua vaipanvaihtoon, ruuanlaittoon ja leikkeihin lastensa kanssa. Ei meilläkään. Pihapeleissäkään ei pelattu mitään isät vastaan pojat -pelejä, joihin olen itse isänä kasvanut oman jälkikasvuni kanssa.

Äiti huolehti kodinhoidosta ja siitä, että lapset saivat puhtaat vaipat pöksyihinsä ja ruokaa suuhunsa. Isä teki yrittäjänä pitkiä työpäiviä ja kävi iltaisin raveissa sekä kiekkopeleissä. Monta kertaa olin jo nukkumassa, kun isä tuli kotiin ja heräsin vasta, kun isä oli lähtenyt töihin. Kasvattajan rooli jäi pitkälti äidille.

Mitään katkeruutta minulle ei ole jäänyt. Päinvastoin, olen vanhemmilleni syvästi kiitollinen.

Suhde vanhempiini on muuttunut vuosien varrella, mutta rakkaus on säilynyt ja kunnioitus lisääntynyt. Äiti on edelleen se sama huolehtiva äiti, jolle lapset ovat aina lapsia, oli ikää sitten 5, 10, 20 tai 50. Jos soittoa ei kuulu pariin päivään, alkaa huolestunut kysely siitä, onko jotain sattunut.

Isän kanssa suhde on muuttunut enemmänkin kaverilliseen suuntaan. Olemme käyneet yhdessä kuntosalilla ja uimassa. Joskus on mukava saunoa ja parantaa maailmaa yhdessä. Isäkin saattaa ihmetellä, jos soittoa ei kuulu muutamaan päivään, mutta ei hänkään minulle soita ellei ole jotain asiaa.

Aikuistumisen alkuvaiheessa soittamisen mittarina oli se, että kynnys ylittyi vasta, kun tarvitsin apua tai neuvoa johonkin. Sen kuuli isän vastauksen äänensävystäkin: ”No, mikä ny o menny rikki?”

Tänään ei soitella. Tänään kokoonnutaan yhdessä kolmen sukupolven kanssa yhteisen pöydän ääreen ja kohotetaan malja isyydelle. On onnea olla isä.

Kirjoittaja on toimituspäällikkö.

Isänpäivälounaan varusteet vuonna 2021.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut