Tulipa käytyä pitkästä aikaa ulkomailla asti. Kävimme perheen kanssa reilu kuukausi sitten Kanariansaarilla.
Liekö syynä ollut tässä välissä ollut reissutauko tai hieman poskelleen mennyt kohdevalinta, mutta huomasin suhtautumiseni matkustamiseen muuttuneen.
En ollenkaan kiistä sitä, etteikö alkutalven harmautta ole ollut täällä koti-Suomessa taas hieman helpompi kestää, kun on päässyt hetkeksi nauttimaan auringosta ja sinisestä merestä.
Jo lentokentän tungoksessa päälle alkoi silti hiipiä pieni paniikki, sillä korona-aika on opettanut välttelemään väkijoukkoja.
Kummallisia fiiliksiä Teneriffalla tuotti hotelli, joka paljastui englantilaisten valtaamaksi all inclusive -paratiisiksi. Hotelliasukkaat jonottivat parhaita paikkoja uima-allasalueen rantatuoleille, joilla makasivat sitten koko päivän. Illalla he siirtyivät punaruskeiksi paahtuneina hotellin ravintolaan, jossa esiintyivät ”Madonna”, ”Michael Jackson” ja tietenkin ”Elvis”.
Saimme perheen kanssa kunnon turismiteollisuuskokemuksen. Helppoahan siellä oli mukana ajelehtia, sillä kaikki sujui kuin rasvattu: erilaisia aamiaisvaihtoehtoja oli noutopöydässä kymmeniä ja bussit kuskasivat aikataulujen mukaisesti.
Samalla mielessä velloi ulkopuolisuuden tunne. Vaikka olimme ehdottomasti turisteja itsekin, koneiston rattaissa pyöriminen oli valjua. Kaikki oli loppuun asti hiottua, persoonatonta massatuotantoa.
Olen aina ollut sitä mieltä, että opiskeluun ja matkusteluun kannattaa satsata, jos se vain suinkin on mahdollista. Lapsia olen mielelläni vienyt matkalle maailmankuvan avartamisen takia. Reissulla pääsee puhumaan vieraita kieliä ja näkee ne historian- ja maantiedonkirjoista tutut paikat ihan itse.
Voimallisen massaturismipläjäyksen jälkeen en ole enää yhtä vakuuttunut matkustamisen hyödyllisyydestä: ketään ei sivistä ainakaan se, että makaa viikon paikassa, jossa ei ole muuta kuin hotelli ja ranta. Vielä enemmän reissuintoa nakertaa piinallinen tieto siitä, että lentomatkustaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta.
Turisteja tai oikeastaan heidän rahojaan kaipaillaan lisää myös Satakuntaan. Ymmärrän toiveen työpaikkojen luomisesta. En silti haluaisi massoja esimerkiksi Yyteriin mellastamaan, mutta tuskin siitä on pelkoakaan: meillä ei ole ympäri vuoden yli 20 asteen lämpötilaa.
Ihmisiä ajaa liikkeelle uteliaisuus ja vaihtelunhalu, joten turismi taatusti kasvaa globaalisti, kunnes sitä on esimerkiksi ilmastonsuojelusyistä pakko rajoittaa.
Miten turismia kehitetään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavasti ja niin, että matkailija saisi aitoja elämyksiä – siinä sitä on alan ihmisille pohdittavaa.
Marja-Kristiina Vainela
Kirjoittaja on Satakunnan Kansan toimittaja.