Matias Marttinen (kok.) kolumni: Terapiatakuu on toteutettava viipymättä - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Terapiatakuu on toteutettava viipymättä – palveluiden tarpeen kasvu näkyy myös Satakunnassa

”Terapiatakuun toteuttaminen maksaa itsensä takaisin moninkertaisena”, kirjoittaa kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) kolumnissaan.

11.10. 3:00

Maailman mielenterveyspäivää vietettiin eilen sunnuntaina. Mielen ongelmat ovat kasvaneet isoksi kansanterveyden kysymykseksi Suomessa, sillä joka toinen suomalainen kärsii niistä elämänsä aikana.

Palveluiden tarpeen kasvu näkyy myös Satakunnassa. Kuluneen vuoden aikana Satakunnassa psykiatrisen hoidon lähetemäärät ovat kasvaneet jopa 12,5 prosenttia.

Mielenterveyden ongelmat vaikuttavat paitsi sairastuneeseen ja tämän lähipiiriin, myös koko yhteiskuntaan. Mielenterveysongelmat ovat nousseet suurimmaksi perusteeksi sairauspäivärahan ja työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiselle. OECD on arvioinut mielenterveyden häiriöiden vuosittaiseksi kokonaiskustannukseksi Suomessa noin 11 miljardia euroa.

Korona-aika on lisännyt erityisesti nuorten avun tarvetta. Nuorten kriisiapua tarjoavaan Sekaisin-chattiin on vuoden aikana tullut yli 170 000 yhteydenottoa, joista vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan. Moni jää tarvitsemansa avun ulkopuolelle.

Ongelmiin puuttumisessa on keskeistä nopea hoitoon pääsy. Mielen järkkyessä on kohtuutonta joutua odottamaan hoidon aloittamista jopa useita kuukausia. Oikea-aikainen apu on paras keino estää ongelmien eskaloituminen.

Suomalaiset ottivat kantaa mielenterveyspalveluiden lisäämisen puolesta Terapiatakuu-kansalaisaloitteessa vuonna 2019, kun yli 50 000 suomalaista allekirjoitti aloitteen. Kansalaisaloitteella halutaan taata nopea pääsy mielenterveyspalveluiden piiriin heti ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen. Hoidon tarve tulisi arvioida heti apua haettaessa, ja hoito aloittaa kuukauden kuluessa.

Kokoomus on johdonmukaisesti tukenut terapiatakuun turvaavan aloitteen toteuttamista. Olemme sisällyttäneet sen tarvitsemat 35 miljoonaa euroa omaan vaihtoehtobudjettiimme. Myös kaikki muut puolueet ovat ilmoittaneet tukevansa terapiatakuun toteuttamista.

Kansalaisaloitteen käsittely on kuitenkin päätetty keskeyttää eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Kokoomus on esittänyt kahdesti aloitteen käsittelyn jatkamista, jotta eduskunta voisi nopeasti edistää mielenterveyspalveluiden parantamista.

Tarjoamme Kokoomuksessa yhteistyön kättä hallitukselle. Kansalaisaloitteen käsittelyä on jatkettava viipymättä, jotta eduskunta voi tehdä päätöksen mielenterveyspalveluiden pikaisesta kehittämisestä.

Terapiatakuun toteuttaminen maksaa kyllä itsensä takaisin moninkertaisena.

Matias Marttinen

Kirjoittaja on satakuntalainen kansanedustaja (kok.).

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos