Somevaalien heikoin lenkki oli some itse - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Somevaalien heikoin lenkki oli some itse

Somessa ei usein etsitä rakentavia vaihtoehtoisia näkökulmia ja mielipiteitä, vaan haetaan ensi sijassa vahvistusta omille, pohtii Rami Mähkä kolumnissaan.

1.8. 3:00

Kesäkuussa järjestettyjen kunnallisvaalien jälkikäteen eniten keskustelua herättänyt asia oli historiallisen matala äänestysprosentti (55,1). Emme tiedä, mistä äänestysaktiivisuuden lasku johtui, ja on selvää, että syitä on useita.

Vaaleja edelsivät monet tutut ilmiöt, mutta niissä oli myös yksi uusi piirre: vaaleja kutsuttiin laajalti ”somevaaleiksi”. Tälle oli vankat perusteensa, sillä korona oli jo kerran siirtänyt vaaleja, ja vaalityö muuttui samasta syystä yhä mediapainotteisemmaksi perinteisten ehdokkaiden vaalikiertueiden ja -tempausten sijaan.

Toinen keskeinen perustelu somevaalit-nimitykselle oli, että nyt sosiaalinen media, some, näytti todellisen potentiaalinsa myös tällä markkinoinnin osa-alueella.

Sosiaalisella medialla eri suosittuine alustoineen – Facebook, Instagram, Twitter ja niin edelleen – olikin varmasti keskeisin merkitys puolueiden ja ehdokkaiden vaalityössä ja äänestäjien keskinäisessä kanssakäymisessä vaalien alla.

Kun äänestysprosentti julkistettiin vaalituloslähetyksissä, niissä pohdittiin, aidosti yllättyneinä, miksi digitaaliset alustat eivät nostaneetkaan äänestysintoa, kuten selvästi oltiin odotettu.

Selitystä on osaltaan etsittävä sosiaalisen median luonteesta ja käyttökulttuureista.

Digitalisaatio helpottaa monia arkisia toimia, mutta se myös usein etäännyttää. Tuotteet ovat hetkessä saatavilla, mutta myös ostopäätöksen lykkääminen tai kumoaminen käyvät yhtä helposti. Tämä koskee myös äänestämistä.

Sosiaalisen median keskeisin piirre on viihteellisyys. Se on vahvasti läsnä myös asiantuntija-alustaksi määrittyneessä Twitterissä. Vakavien viestien sekaan laitetaan humoristisia viestejä, usein hetken mielijohteesta.

Vakava ja humoristisuus, politiikka ja viihde, sekoittuvat ja kietoutuvat toisiinsa julkisissa ja puolijulkisissa keskusteluissa.

Koronan vuoksi vaalityö muuttui yhä mediapainotteisemmaksi perinteisten vaalikiertueiden ja -tempausten sijaan, kirjoittaja arvioi.

Sosiaalista mediaa hallitsee kaksi näennäisesti keskenään ristiriitaista, mutta samalla loogista piirrettä. Termillä somekupla viitataan siihen, että samanmieliset ihmiset kommunikoivat keskenään. Toismieliset ovat epätoivottua keskusteluseuraa, ja nämä usein poistuvat tai poistetaan keskusteluista.

Toisaalta somekommunikaatio perustuu vastakkaisten ryhmien ja mielipiteiden kritisoimiselle somekuplan sisällä.

Lopputulos on ilmeinen: somessa ei usein etsitä rakentavia vaihtoehtoisia näkökulmia ja mielipiteitä, vaan haetaan ensi sijassa vahvistusta omille.

Tämä selittää myös somevaalien matalaa äänestysprosenttia. Yhdenmielisyys omassa somekuplassa saattaa luoda hetkellisen vallantunteen siitä, että meidän kantamme on vahvoilla, sanoivat vaaligallupit mitä vain.

Vaalit olivat koko ajan vain yksi, kokonaisuudessa pieni, osa jokapäiväistä digitaalisten alustojen käyttöämme. Ne esiintyivät syötevirrassa vain yhtenä, satunnaisesti esiin nousseena aiheena.

Sosiaalinen media on toistaiseksi demokraattisin laajamittainen kommunikaatioalusta, joka ihmisen käytössä on ollut. Suosituimmat somealustat keräävät laajat ihmisjoukot keskitetysti yhteen, mutta enenevästi ”kuplauttaen”. Mitä ”heistä”, meidän keskuudessamme asiat ja arvot ovat reilassa.

Näyttää siltä, että somevaalien heikoin lenkki olikin some itse.

Rami Mähkä

Kirjoittaja on Turun yliopiston mediakulttuurin dosentti. Hän työskentelee Porin yliopistokeskuksessa digitaalisen kulttuurin yliopisto-opettajana.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: