Entä jos Sanna Marin onkin oikeassa? - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Entä jos Sanna Marin onkin oikeassa?

Kuinka moni työikäisistä on valmis työuran pitenemiseen ja työtahdin kiristymiseen, pohtii Timo Aro kolumnissaan.

21.7. 7:19

Pääministeri Sanna Marin (sd) visioi taannoin nelipäiväisestä työviikosta tai kuusituntisesta työpäivästä. Pohdinta herätti paljon kritiikkiä. Kriitikot pitivät ajatusta taloudellisesti mahdottomana, tuhoisana kilpailukyvyn kannalta ja sen pelättiin johtavan moraalikatoon.

Epäilyissä oli historian siipien havinaa.

Jokainen avaus työajan lyhentämisestä on törmännyt aluksi seinään, kuten kahdeksan tunnin työpäivään siirtyminen (1917), viisipäiväinen työviikko ja lauantaivapaa (1969) tai ”pekkaspäivät” (1984). Muutoksia on edeltänyt työväenliikkeen taistelu ennen yhteistä sopimista.

Idea sai jälleen ilmaa siipien alle, kun BBC julkaisi jutun Islannin julkisen sektorin lyhennetyn työviikon kokeilusta. Kokeilua pidettiin menestyksenä työntekijöiden jaksamisen ja tuottavuuden kasvun ansiosta. Muutos tarkoitti pysyvää siirtymistä 40 tunnin työviikosta 35–36 tuntiin.

Malli sai epäilevän vastaanoton Suomessa. Useat kriitikot toivat esiin, että julkisen sektorin säännöllinen viikkotyöaika on jo nyt Islannin kokeilun tasolla tai että lomapäivien määrä on EU-maiden huippua. Baumolin taudin oireista kärsivä julkisen sektorin heikko tuottavuuskehitys sai myös sapiskaa.

Kritiikki kohdistui silti vain jäävuoren huippuun. Vähälle huomiolle jäi mallin nerokkuus pinnan alla. Tavoite ei ollut mekaanisessa työajan lyhentämisessä, vaan työntekijälähtöisessä työpaikkakohtaisessa työtehtävien tuunaamisessa. Työntekijät saivat itse suunnitella, miten tekisivät nykyisen työnsä fiksummin, nopeammin ja tuottavammin hyödyntämällä muun muassa teknologiaa.

Tulos johti tuottavuuden kasvuun.

Työajan lyhentämiseen liittyy Suomessa suuria haasteita. Eniten kitkaa aiheuttaa ansiotason säilyminen ennallaan, joka asettaisi vaakalaudalle hyvinvointimallin rahoituksen.

Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan kuusituntiseen työpäivään siirtyminen tarkoittaisi keskimäärin noin kuutta vuotta lisää työuran kestoon, jos elintaso ja julkiset palvelut säilyisivät nykyisellä tasolla. Työvoimavaltaisilla aloilla malli johtaisi työtahdin kiristymiseen.

Kuinka moni työikäisistä on valmis työuran pitenemiseen ja työtahdin kiristymiseen?

Ajatusta ei pidä silti tyrmätä kevyin perustein. Työaika on lyhentynyt asteittain jokaisessa työn murrosvaiheessa tuottavuuden kasvun ansiosta yli sadan vuoden ajan.

Digitalisaatio, automatisaatio ja robotisaatio mullistavat seuraavaksi työelämän ala kerrallaan. Työpäivän pituus ei ole yhtälössä tärkein tekijä.

Sateentekijä voi jatkossa olla paljon kiistelty paikallinen sopiminen.

Ken elää, se näkee tuleeko Sanna Marinin utopiasta totta.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: