Kolumni: Yksi konsti hyvien hetkien viivyttämiseen on. - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Jos ajan voisi pysäyttää, valitsisin toukokuun lopun

Hyvään pysähtyminen houkuttaa entistä enemmän, sillä kaikki totuttu voi myllertyä hujauksessa, kirjoittaa Kirsi Otsamo.

21.5. 3:00

Tähän aikaan vuodesta iskee aina vähän paniikki. Ehdinkö mukaan? Onko yhtäkkiä elokuun loppu, enkä ole nauttinut kesästä? Koivun lehdet ovat jo isoja, kellastuvatko ne jo kohta?

Loputtoman eristyksessä vietetyn ajan jälkeen alkava suviaika tuntuu entistä ihmeellisemmältä ajanjaksolta.

Jos voisin pysäyttää ajan, tekisin sen nyt toukokuussa. Kaikki on vielä aluillaan ja edessä. Sateen kasvattamat puiden lehdet kauniin heleitä ja kirkkaita, valo vahvenemassa.

En tiedä, millaista olisi elää maassa, jossa vuodenajat muistuttavat täysin toisiaan. Olisiko olo vakaampi? Meillä Suomessa kun tuntuu, että aina on pikkuisen jäljessä siitä, mikä luonnontila milloinkin on meneillään.

Tänä vuonna takaraivossa kuiskii koronavuoden opetus. Mikä tahansa voi muuttua hetkessä, kaikki totuttu voi myllertyä hujauksessa. Siksi hyvään pysähtyminen houkuttaa entistä enemmän.

Tietenkään aikaa ei voi pysäyttää. Se vaan kiihdyttää menoaan, kun ikää kertyy. Muistan, kuinka ihan hetki sitten olin pienten lasten äiti ja työpaikkani nuorisokaartia.

Nyt kotona poikkeaa kaksi ihanaa aikuista. Töissä olen siirtynyt vanhempaan tätiosastoon. Kohta hyvät kaverit alkavat jo jäädä eläkkeelle. Pentukoirani naamalle on vaihtunut vanhan eläimen viisas vakavuus.

Muistan, kuinka joskus nauroimme miehen kanssa, että voisimme viisikymmenvuotispäivinämme ajaa juhlakierroksen uunituoreella ratikalla. Siihen oli silloin iäisyys. Eipä ole enää.

Yksi konsti hyvien hetkien viivyttämiseen onneksi on. Sen osaa jokainen, mutta harva käyttää.

Kun kesätuuli puhaltaa kasvoille, edessä aaltoilee jäästä vapaa Pyhäjärvi, iltalenkkeilijät hymyilevät toisilleen, märkä maa tuoksuu, lokit kirkuvat ja tuntuu, että talvitakin mukana hartioilta on nostettu isompikin taakka, unohdetaan muu.

Joku neuvoi, että kannattaa kuvitella olevansa pesusieni, josta puristetaan murheet ulos. Sitten imetään tilalle uutta ympäröivää ihanuutta. Vedetään syvään henkeä, lasketaan ilma hitaasti ulos. Rentoutetaan hartiat. Otetaan kaikki aistit käyttöön ja ymmärretään mitä koetaan.

Vielä ei ole elokuu. Enää ei ole helmikuu. Nyt on nyt, ja se on todella hyvä niin.

Kirsikka Otsamo

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: