”Edessä on työmarkkinoiden eriarvoistuminen, jos yhteinen sopiminen korvataan yksilöiden kilpajuoksulla tai palkkahuutokaupalla” - Kolumnit - Satakunnan Kansa

”Edessä on työmarkkinoiden eriarvoistuminen, jos yhteinen sopiminen korvataan yksilöiden kilpajuoksulla tai palkkahuutokaupalla”

4.5. 3:00

Työmarkkinat kulkevat väärään suuntaan. Pitäisikö paikallisen sopimisen sijaan puhua työelämän kansainvälisestä edunvalvonnasta?

Tämän vuoden työväen vappupuheissa kuului paluu juurille, kun työmarkkinoiden kuohunta ja huoli sopimiskulttuurin alasajosta sai monet kommentoimaan ajankohtaisia työelämän kysymyksiä. Metsä- ja teknologiateollisuuden työnantajaliittojen irtautuminen yhteisestä sopimisesta on kovaan ääneen kilkkaava varoituskello, joka toivottavasti herättää uneliaammatkin työn orjat omaan edunvalvontaan.

Poliittisen oikeiston puhe paikallisesta sopimisesta saattaa alkuun kuulostaa dynaamiselta kyvykkäiden yksilöiden palkitsemiselta, mutta valitettavan usein kyse onkin vahvemman neuvotteluosapuolen sanelusta.

Pahimmillaan työntekijä joutuu neuvottelemaan yksin omista palkoistaan ja työehdoistaan. Edessä on työmarkkinoiden eriarvoistuminen, jos yhteinen sopiminen korvataan yksilöiden kilpajuoksulla tai palkkahuutokaupalla.

Yleissitovuus on turvannut myös niitä työntekijöitä, joiden neuvotteluasema on heikompi. On selvää, että jos työmarkkinaosapuolet eivät enää sovi työelämän reunaehtoja keskitetysti, jonkun muun on se tehtävä. Tällöin valta työn reunaehtojen sopimisesta siirretään poliitikoille.

Jos työehtojen neuvottelusta tulee entistä poliittisempaa, voimme vain kuvitella kuinka vaikeita kehysriihet, saati hallitusneuvottelut tulevaisuudessa ovatkaan. Tällöin lainsäädännöllä on turvattava muun muassa luottamusmiesten asema, vähimmäispalkka ja työntekijöiden joukkokanneoikeus.

Monelle työpaikasta toiseen surffaavalle pätkätyöläiselle tai vasta vähän työelämäkokemusta omaavalle työehtosopimusten yleissitovuus on pelkkää kaukaiselta tuntuvaa sanahelinää. Nuorille ay-liikkeen duunari-retoriikka on vierasta ja puhujasta riippuen joko byrokraattista tai vanhanaikaista. Jäsenmaksuja pidetään kalliina, eikä oikein tiedetä mitä rahalla saa. Nuorten järjestäytymisaste, eli liittoon kuuluminen, on vähentynyt koko 2000-luvun.

Ennen kaikki oli helpompaa. Entisajan yhtenäiskulttuurin aikana oli helppo rakentaa yhteisöllisyyttä jäsenten välille vapaa-ajan toiminnalla ja yhteisillä lomanviettopaikoilla. Nykyajan individualistien ajankäytöstä käydään yhä kovempaa kilpailua perheen, kodin, harrastusten, viihteen ja itsensä kehittämisen kanssa, eikä työntekijäliitosta kaivata enää kuin ydinpalveluita: edunvalvontaa ja neuvontaa.

Yritykset toimivat tänä päivänä globaalissa maailmassa, jossa raha ja tavara liikkuu sujuvasti rajojen yli. Ay-liikkeen tulevaisuuden voittajia saattavat hyvinkin olla ne liitot ja alat, jotka onnistuvat tuomaan työntekijöiden järjestäytymisen kansainväliselle tasolle.

Toinen koko työelämää vavisuttava kohtalon kysymys, joka pitäisi saada kaikkien työmarkkinaosapuolten neuvottelupöytiin, on työelämän suhde ihmisen hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Työ voi sekä suojata että kuormittaa mielenterveyttä, eikä työurien pituuden näkökulmasta ole lainkaan yhdentekevää miten suomalaiset töissään voivat.

Raisa Ranta

Kirjoittaja on porilainen kaupunginvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas (vas)

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?