Ryhmäytyminen on kiehtovaa - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Ryhmäytyminen on kiehtovaa

Jo lapsena moni kysyy, että leikitkö sä mun kanssa!

30.4. 3:00

Varhaiskasvatuksen henkilökunta huomaa lapsiryhmissä nopeasti, kuka on se lapsi jonka kanssa kaikki mieluiten haluavat leikkiä.

Joka ryhmässä sellainen persoona on myös koululuokassa, työpaikalla, joukkueessa ja harrastusryhmässä. Omasta lähipiiristä ja sisarussarjastakin tämä persoona on helppo nimetä.

Kieltämättä kateuden siemenkin lähtee itämään. Ainakin tulee mietittyä niin piirteitä, jotka näitä valovoimaisia henkilöitä yhdistävät.

Ekstroverttejä, tarinankertojia, huumorilla sopivasti höystettyjä ja kaikin puolin sydämellisiä ihmisiä. Lojaalius lienee myös yksi ominaisuus. He taitavat osata olla läsnä joka tilanteessa oikealla tavalla, joten heistä tulee joukkueen kapteeneja. Heidät äänestetään myös koulun tukihenkilöiksi, työpaikkojen luottamushenkilöiksi ja heillä on kysyntää myös seurustelukumppanina.

Tällainen ryhmädynamiikka mahtaa kiinnostaa myös TV-sarjojen tuottajia. Ryhmäytymiseen liittyviä sarjoja syntyy jatkuvasti. Diili on pitänyt pitkään pintansa – samoin Selviytyjät.

On helppo asettua suosimaan jotain henkilöä juuri hänen persoonansa ja reiluuden näkökulmasta. Kysymys kuuluu, kuka ansaitsee voiton ja kuka sen lopulta nappaa ”pelaamalla” oikein.

Farmi-sarjan koen äärimmäisen kiinnostavaksi. Siellä nukutaankin maatalossa kuin ennen vanhaan suurperheen siskonpetissä. Mahtaa olla karmaisevaa sen mielestä, joka suorastaan hiostetaan pois. Taatusti jättää jälkensä siihen poispotkittuun, joten kasvun paikka se ainakin on!

Mutta onko kyse myös kiusaamisesta – joka yhteisössä kun on erilainenkin persoona, jota ei ymmärretä. Jaajo Linnanmaan vetämässä Diilissä se ikävä ihminen kävi nopeasti ilmi. Vai pitääkö näissä sarjoissa aina olla se, joka pelaa eikä hitustakaan tule vastaan. Eri asia sitten, kuinka luonnollisia nämä osallistujat saavat lopulta olla, sillä draaman kaaria tuskin ihan spontaanisti syntyy riittävästi?

Kun persoonaan kytkeytyy vielä luja voitontahto, alkaa pian ryhmäytymisen jälkeen se poispelaamisen malli. Kilpailuhenki kieltämättä syö ihmisen valovoimaa. Se saa ihmisen kampittamaan toista. Kiusaamista on sekin, kun ei puhuta toiselle eikä edes noteerata.

Sitä tässä suree, että koronan takia nuoret eivät ole päässeet ryhmäytymään opiskelijayhteisöissään. Vuosi sitten aloittaneet eivät enää edes muista tai edes tiedä, ketä samalla vuosikurssilla on.

Yksiöissään kiemurteleville nuorille jää etäopiskelussa ihan liikaa aikaa pähkäillä maailman menoa ja ennen kaikkea sitä elämätöntä elämää.

Vaikea on vanhempana syyllistää toisiaan tapaavia nuoria. Ei nuoruutta voi kokea etänä. Ei vaikka näin maaseudulla kasvaneena tämä koronavuosien nuoruus alkaa muistuttaa omaa 1970-luvun nuoruutta, johon ei kuulunut autoa sen enempää kuin kivaa tekemistäkään.

17-kesäisenä iski vielä sikotauti aikaan, jolloin ihmisen piti olla kauneimmillaan. Ei yhtään helpota ajatus, että kotinurkkien tylsyydessä välttyi monelta pahalta.

Vasta yliopistovuodet avasivat ovet siihen koulivaan nuoruuteen, joka teki minusta juuri minut. Kiitos opiskelukaverit nuoruusmuistoista! Nuoruus täytyy kokea, ja meidän aikuisten on tehtävä niille kokemuksille tilaa!

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?