Big Brother palaa ruutuun syksyllä, ja haku ohjelmaan on alkanut. Taloon toivotaan, yllättävän politiikanomaisesti asukkaita, joilla on ”ajatuksia, intohimoja ja vahvojakin mielipiteitä – mahdollisesti jopa tarve korjata maailmassa olevia virheitä, epäkohtia ja vääryyksiä.” Vakavasti otettava politiikka ja viihteellinen tosi-tv eivät liene rinnastettavissa, mutta vaikka en ole politiikan tai poliittisen ilmapiirin asiantuntija, alkavan Selviytyjät Suomi -kauden ennakkorummutusta seuranneena, koen, että tietyt termit tuntuvat tässä hetkessä hyvinkin tutuilta kuten vaikkapa suhmurointi, kieroilu, selkään puukottaminen ja valehtelu. Molempiin on myös oma ”hakuprosessinsa”.
Uteliaisuudesta päätin tutustua BB-hakuprosessin nettilomakkeeseen tarkemmin. Taustakysymysten jälkeen, lomake keskittyi luonteenpiirteisiin ja arvomaailmaani. Se selkeästi mittasi, kuinka vastakkainasettuvia näkemykseni ovat, ja kuinka suurella tunteenpalolla niitä puolustaisin. Räväkkyys, ehdottomuus ja ’villipuoli’ tuntuvat olevan plussaa. Kysymyksillä haetaan erottumista massasta. Arvokysymysten kohdalla haistoin jopa jonkinlaisen analogian vaalikoneiden kysymyspatteristoon. Kuntavaalien tuoksinassa, mietinkin provokatiivisuutta yksilön medianäkyvyyden kannalta.
Samankaltaista erottautumista edellytetään myös vaalikentällä. Ei välttämättä riitä, että ajat tärkeää asiaa, ja olet varteenotettava sitä edistämään, pitäisi myös nousta jollain keinolla esiin. Etenkin nyt kun vaalit ovat pitkälti netissä ja somessa, kontakti ehdokkaaseen on todetusti vaikeaa, ja puheita ja tekoja seurataan median kautta. Näenkin provokatiivisuuden (sensaationhakuisuus, polarisaatio, disinformaatio ja vihapuhe) tietynlaisena moodina, jonka kautta voidaan tarkastella yhteiskunnallisen kerronnan strategioita ja käytäntöjä.
Populismi ja politiikan viihteellistyminen eivät toki ole uusia ilmiöitä. Esimerkiksi 2000-luvulla eduskuntaan alkoi nousta henkilöitä, jotka olivat tuttuja viihdemaailmasta, ja joiden kannatus pohjautui pääosin kunkin mediakuvaan – ja suosioon, ei niinkään poliittisiin ansioihin. Aiemmin Halme, Alatalo ja Karpela, ja sittemmin enenevästi Poliisit-sarjasta Kilpi, juontaja Toivola, näyttelijä Petelius ja BB-Sebastian Tynkkynen. Television viihteellisiin formaatteihin ja visailuihin haalitaan poliitikkoja nykyisin yhä ahkerammin mukaan. Viihteen kautta voi inhimillistää itseään, tulla äänestäjää liki, mutta sekin on tehtävä taiten.
Julkisuus on kaksiteräinen miekka, myös politiikassa. Vaikka sitä ei hyödyntäisi näkyvyyden saamiseen kohauttavia mielikuvia lietsomalla ja jyrkkiä mielipiteitä laukomalla, on nykypäivän politiikkaan pyrkivän tunnistettava tietyt reunaehdot. Media on täynnä ylitarjontaa, loputon suo virikkeitä - ihmisten huomiota on vaikea saada. Kaikesta huolimatta, ehdokkaalta toivottaneen yhä osaamisen ohella asiallisuutta ja korrektiutta, kykyä rakentavaan keskusteluun – tämä jää nähtäväksi? Mitä tulee BB:hen, täytin lomakkeen loppuun nähdäkseni kysymykset, mutta huoli pois, työnantaja ja läheiset, en painanut lähetä -nappulaa.
Pauliina Tuomi
Kirjoittaja on Porin yliopistokeskuksen/Tampereen yliopiston tutkijatohtori, joka tekee postdoc -tutkimusta provokatiivisesta mediasta ja televisiotuotannoista