Nooralotta Neziri kertoo kisaikävästä: Kaipaan tunnetta siitä, että olen täysin varma kaikesta - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Nooralotta Neziri kertoo kisaikävästä: Kaipaan tunnetta siitä, että olen täysin varma kaikesta

Kisojen jälkeen olen henkisesti väsyneempi kuin milloinkaan muulloin, aitajuoksija Nooralotta Neziri kirjoittaa koronapäiväkirjassaan.

SM viestijuoksut Ratinassa.Noora-Lotta Neziri­

16.5. 15:21

Korona-aika on haastanut urheilumaailman kehittelemään uusia ideoita. Esimerkiksi yleisurheilukisat joudutaan miettimään nyt uudelleen.

Yleisurheilua on pitkään parjattu vanhanaikaiseksi lajiksi, vaikka lajissamme on paljon hienoja tapahtumia.

On mietittävä, miten lajista saadaan tv-katsojan kannalta entistä kutkuttavampi. Myös kilpailuja täytyy kehittää.

Yleisurheilussa aletaankin järjestää kesäkuun lopulla muutamien lajien teemakisoja.

Yhtenä vaihtoehtona on esitetty naisaitureille tarkoitetun aitajuoksukilpailun järjestämistä. Idea on loistava ja meidän pitäisi ehdottomasti hyödyntää se. Kilpakumppanien antama lisäpaine toisi tulokseen ekstraa.

Odotan innolla tätä uutta konseptia.

Korona-aikana urheilijan on muutenkin syytä kokeilla jotain täysin uutta.

Miten olisi 200 metrin aidat sekä naisille että miehille? En ole juossut 200 metrin aitoja sitten T15-sarjan, joten olisi hauskaa kokeilla, pystyisinkö rikkomaan ennätykseni noin kolmentoista vuoden takaa.

200 metriä ei muuten ole enää naisille ihan helppo matka, sillä aitaväli olisi parasta juosta kahdeksalla askeleella. Silloin täytyisi aitoa joka toinen aita väärällä jalalla. Täydellä vauhdilla aitojen väärin päin juokseminen on kuitenkin äkkiseltään vaikeaa. Se olisi huikea haaste.

Aika ilman urheilua on nostanut esille myös sen, kuinka iso merkitys urheilulla voikaan meille suomalaisille olla.

Urheilua kaivataan. Sitä kaipaavat penkkiurheilijat, mutta varmasti eniten itse urheilijat.

Kaipaan tunnetta juuri ennen starttia. Sitä että olen niin latautunut, ja tunne on niin syvä, että olen siinä hetkessä täysin varma kaikesta.

Toisaalta kaipaan myös hetkeä, jolloin olo on epävarma – jolloin keskittyminen täytyy oikeasti kaivaa esiin.

Ja kaipaan sitä, kun saavun stadionille ja kuulen, kuinka yleisö hurraa. Parasta on aina se, kun saavun Suomen kentille ja kuulen yleisön huutavan nimeäni. Siitä syttyvä taistelutahto ja palo on jotain sellaista, jota on vaikea pukea sanoiksi.

Kisojen jälkeen olen henkisesti väsyneempi kuin milloinkaan muulloin. Harjoittelen suorituksia joka päivä, mutta henkisen latauksen saa aikaan vain kilpailuissa, ja yleensä juuri se on kuluttavinta koko suorituksessa.

Lyhyttä, alle kolmentoista sekunnin kilpailua edeltävien parin tunnin aikana, urheilijan täytyy tehdä hyvästä päivästä paras ja huonosta päivästä hyvä.

Joskus olo saattaa olla todella huono, mutta mielelle ja keholle täytyy uskotella, että tänään on juuri se paras päivä. Kisatilanteessa fyysinen suorittaminen on aina riippuvainen henkisestä suoriutumisesta.

Kilpaurheilun palatessa taas kentille uskon kuitenkin meidän kaikkien osaavan nauttia kisaamisesta enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kun aika taas sallii, toivon myös yhä useamman tulevan paikan päälle katsomaan urheilua, sillä yleisön luomalla tunnelmalla on iso merkitys kisafiilikseen ja sitä kautta tulokseen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?