Zachris Topeliuksen syntymästä 200 vuotta - Kolumnit - Satakunnan Kansa

Zachris Topelius rakensi kuvan ahkerasta ja nöyrästä suomalaisesta – syntymästä 200 vuotta

17.1.2018 3:34

Sunnuntaina vietettiin Zachris Topeliuksen syntymän 200-vuotispäivää.

Jos pitäisi mainita yksi henkilö, joka on vastuussa siitä, millaisina me suomalaiset itseämme pidämme, olisi pääsyytetty luultavasti Topelius. Hänen rakentamansa kuva ahkerasta ja nöyrästä, mutta äärimmäisen oikeudentuntoisesta kansasta on tietenkin moneen kertaan kiistetty ja virheelliseksi osoitettu. Silti se resonoi kansamme kollektiivisessa tajunnassa yhä edelleen.

Topeliaanisen idealismin, puhtaan, säröttömän maailman ja brutaalin arjen välinen ristiriita toimii kantavana teemana lukuisissa suomalaisen kirjallisuuden klassisissa kansankuvauksissa.

Joel Lehtosen 1900-luvun alkupuolelle sijoittuva kuvaus Putkinotkossa asustelevasta Juutas Käkriäisestä, on jollakin tapaa kommentti Topeliuksen Kivenvääntäjä-Matille. Matti on samanlainen kuin hänen suomenhevosensa, vähään tyytyväinen ja koviin oloihin tottunut. Hän raataa kuin mykkä orja. Käkriäinen puolestaan heittäytyy mykäksi vain piruuttansa, eikä tee työtä, ellei se satu häntä juuri sillä hetkellä huvittamaan.

Juha Dufa muisti 200-vuotiasta suurmiestämme Kansan Uutisissa (14.1.2018) väittämällä, että Topelius opetti lapsille uhrautumista ja alistumista, jotta he aikuisina tyytyisivät osaansa yhteiskunnassa. Nöyryyttä, tottelevaisuutta ja kiitollisuutta vanhempia kohtaan pidettiin todellakin 1800-luvulla kasvatuksen tavoitteina.

Kyse ei ole kuitenkaan eliitin pyrkimyksestä estää kansaa etsimästä helpompaa elämää, vaan aatteen juuret kumpuavat syvältä kulttuuristamme.

Topeliuksen saduissa lapsisankarit eivät ole korostetun nöyriä, vaan ennen kaikkea rehellisiä ja myötätuntoisia. He oppivat, että kovaa elämää kestää paremmin, jos ei ole katkera ja jos ei tarvitse rikkautta ollakseen onnellinen.

Vähän ennen kuolemaansa Topelius kirjasi muistikirjaansa mietteitä kouluopetuksesta: ”Ja missä on nyt lopuksi se tieto, jonka hankkiminen yhä on koulun tärkein tehtävä. Mitä oppilaat saavat kirjoistaan tietää luonnon elämästä, vapaasta elämästä? Mitä he tietävät matematiikasta, jota eivät koskaan saa soveltaa? Mitä he tietävät historiasta, joka on kangistunut nimiin ja vuosilukuihin?”.

Tietäminen ilman todellista ymmärtämistä on siis turhaa. Näin puhuu suuri pedagogi.

Kirjoittaja on dosentti ja yliopistonlehtori Turun yliopiston Rauman OKL:ssä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut