Kaupallinen yhteistyö

Vietä kiireetön italialainen ilta – artesaanipizzoja, antipastoja ja hauskaa seuraa

Rosso kutsuu viettämään italialaista iltaa perheen parissa, ystävien kesken tai vaikka työkaveriporukalla. Monipuolisen annin kruunaavat koivuklapeilla kuumennetussa pizzauunissa paistetut rapeat rustiikkiset artesaanipizzat.

Vietä kiireetön italialainen ilta – artesaanipizzoja, antipastoja ja hauskaa seuraa
Maiju Junko

– Aterian alkuun tarjoillaan aitoja antipastoja, joita voidaan napostella kaikessa rauhassa. Yhdessä maisteltavaksi katamme esimerkiksi ilmakuivattua kinkkua, rapubruschettaa, kylmäsavulohta ja pariloitua vuohenjuustoa. Herkut herättävät ruokahalun, vinkkaa ravintolapäällikkö Greta Mäki.

Nauti kiireettömästä yhdessäolosta

Mäen mukaan suomalaiset ovat löytäneet keskieurooppalaisen tavan istua iltaa.

– Ravintolaan tullaan olemaan yhdessä koko perheen ja suvun tai ystävien kesken. Kiireettömässä illassa nautitaan hitaasti, jutellaan, nauretaan ja kokeillaan eri makuja ennakkoluulottomasti. Viinejä maistellaan hillitysti. Lapset ja isovanhemmat mahtuvat samaan pöytään ja perheen pienimmätkin omaksuvat ravintolakulttuuria ja -käyttäytymistä.

Aito pizzauuni lämpenee koivuklapeilla, katso miten:

 

Pääroolissa italialaisessa illassa ovat upeat roomalaiset rustiikkipizzat.

Pizzauunin lämmitys aloitetaan aamulla. Lähituottajien kuivat koivuklapit syttyvät kätevissä käsissä kertalaakista. Ne saavat palaa puolisen tuntia, kunnes uunin lämpötila on ideaali. Päivän mittaan klapeja lisätään tarpeen mukaan, jotta lämpö pysyy tasaisena. Vaikka sisällä lämpötila nousee lähes 400 asteen, ulkokuori ei lämpene ollenkaan.

– Peltiä uunissa ei ole, vaan savu nousee suoraan 35-metristä hormia pitkin korkealle taivaalle. Hormin päässä tehokkaan vedon varmistaa vielä huippuimuri. Savuhaittoja ei synny, herkullinen tuoksu sen sijaan leijailee ympäristöön houkutellen pizzalle, keittiömestari Juha Poutanen tietää.

Tulevaisuudessa Rossossa hyödynnetään uunia monella tavalla.

– Puu-uunin vaihtoehdot ovat rajattomat. Siinä voi paistaa myös kalaa, lihaa ja kanaa sekä hauduttaa monenlaisia pataruokia.

Kokeile roomalaista artesaanipizzaa

Joonas Salli
Italialaisessa illassa pöytään tuodaan erilaisia pizzoja, ja niitä paistetaan lisää sitä mukaa, kun tarjoiluvatien anti hupenee.

Italialaisessa illassa pöytään tuodaan erilaisia pizzoja, ja niitä paistetaan lisää sitä mukaa, kun tarjoiluvatien anti hupenee.

– Parhaat pizzat paistuvat 350–390-asteisessa uunissa. Uuni antaa pizzalle aidon italialaisen makusäväyksen. Suosittelen tutun napolilainen ohutpohjaisen pizzan lisäksi kokeilemaan roomalaista vaihtoehtoa. Se on suuri artesaanipizza, jossa on rapean rustiikkinen pohja, keittiömestari Juha Poutanen kertoo.

Rustiikkipizzan täytteet nostavat veden kielelle. Esimerkiksi Salmone & Scampi Rusticassa kylmäsavulohen maku täydentyy chilivalkosipuliöljyssä marinoiduilla jättiravunpyrstöillä ja parmesaanilla.

– Italialaisessa illassa pöytään tuodaan erilaisia pizzoja, ja paistamme lisää sitä mukaa, kun tarjoiluvatien anti hupenee. Näin jokainen pääsee maistelemaan eri makuja eikä nälkä taatusti jää vaivaamaan, Mäki vakuuttaa.

Saapasmaan tunnelmaa täydentävät juomat ja jälkiruoat. Mäki suosittelee alkuun raikasta, kauniin punakeltaista Aperol Spritziä. Limoncello tai pannacotta puolestaan sopivat aterian päätteeksi.

– Tarjoilijat kertovat illan kuluessa ruokalajeista ja suosittelevat mielellään sopivat valko- ja punaviinit. Kuohuviiniä voi toki nauttia koko aterian läpi.

Kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja

Joonas Salli
Lihattomassa pizzassa on täytteenä esim. artisokkaa ja juustoksi voi valita vegaanisen vaihtoehdon.

Lihattomassa pizzassa on täytteenä esim. artisokkaa ja juustoksi voi valita vegaanisen vaihtoehdon.

 

– Olemme kiinnittäneet entistä enemmän huomiota kasvisvaihtoehtoihin. Esimerkiksi juustoista on tarjolla vegaanivaihtoehtoja, keittiömestari  Poutanen vinkkaa.

Lihattomassa pizzavaihtoehdossa on täytteenä artisokkaa, puolikuivattua tomaattia, oliiveja, munakoisoa, pinjansiemeniä ja parmesaania.

Porilaisten suosikki on edelleen kinkun, aurajuuston ja ananaksen yhdistävä Al Capone. Keittiömestari kuitenkin suosittelee  kokeilemaan ennakkoluulottomasti.

Itse hän nappaisi listalta Alla Rosson. Siinä riittää täytteitä isompaankin nälkään: pepperoni, kinkku ja katkaravut saavat kavereikseen tuoreet herkkusienet, jättioliivit ja rucolan.

Ravintolapäällikkö Greta Mäki puolestaan päätyi listalta Pollo e Capraan, jonka täytteet broileri, vuohenjuusto, paholaisenhillo ja rucola muodostavat täydellisen liiton.

Rosso

Italialainen ilta maksaa 25 euroa henkeä kohti (minimi 4 henkeä).

Yli 10 hengen ryhmille kannattaa varata pöytä etukäteen.

Rosson väki lahjoittaa jokaisesta rustiikkipizzasta euron lapsi- ja nuorisotyötä tekevälle Icehearts-järjestölle.


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös

Sammio