Lotta Lepistö polki Suomen mestariksi kotimaisemissaan

Pekko-Joonas Rantamäki Noormarkku Lotta Lepistö lensi maanantaina Suomeen Englannissa ajetun viiden etapin Aviva Women´s Tourin jälkeen. Kisa- tai matkaväsymyksestä ei ollut enää keskiviikkona tietoakaan, kun porilainen polki aika-ajon Suomen mestariksi kotikonnuillaan Noormarkussa. Lepistön aika 27 kilometrin kisassa oli 38.40,2, jolla hän voitti hopealle sijoittuneen CCH:n Merja Särkiojan yli minuutin erolla. -Vähän erikoinen kisa oli. Jouduin vähän himmaamaan lopussa, kun tuntui, että lähdin vähän liian kovaa. Tiesin kuitenkin siinä vaiheessa, että minulla on turvallinen johto, Lepistö kommentoi maalissa. Porilaisseurojen edustajista myös Koiviston Iskun parapyöräilijä Jarmo Ollanketo otti SM-kultaa pilottinsa Tommi Martikaisen kanssa. Iskun menestystä kotikisassa täydensivät miesten elite-luokan kuudes Jarkko Niemi, seitsemäs Santtu Pasanen ja yhdeksäs Matti Manninen.


← Arkistoon

Lue myös