Talven pakkasennätys paukkunut Inarissa: ?36,4

STT Helsinki Kuluvan talven pakkasennätys on mennyt tänään rikki Inarissa. Väylän havaintoasemalla mitattiin -36,4 asteen lämpötila puoliltapäivin, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Inarissa on nyt selvästi kylmintä Suomessa. Alkuiltapäivän aikana pakkasennätys voi vielä rikkoutua uudestaan, mutta sitten sää alkaa lauhtua pohjoisessa. Huomenna lauhat lämpötilat tulevat myös etelään, ja lämpötilat nousevat paikoin nollan tuntumaan. Maan yli kulkee sateita, jotka heikentävät ajokeliä. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen kertoo, että kylmästä jaksosta huolimatta kaikkien aikojen joulukuun pakkasennätys on vielä kaukana. Etelässäkin on ollut kylmiä joulukuita: esimerkiksi Vihdissä mitattiin -36 astetta vuonna 1978. -Täytyy mennä niinkin kauas ajassa taaksepäin kuin vuoteen 1919. Silloin joulukuun 21. päivä Pielisjärvellä mitattiin tasan 47 astetta pakkasta. Etelässäkin on ollut kylmiä joulukuita: esimerkiksi Vihdissä mitattiin -36 astetta vuonna 1978.


← Arkistoon

Lue myös