Yhdysvallat tai Saksa pääsee pelaamaan MM-kullasta Tampereella, ja se on yllättävänkin historiallista

Yhdysvallat pudotti Kari Jalosen valmentaman Tshekin Tampereella, ja Saksa yllätti Sveitsin Riiassa.

Kari Jalosen luotsaama Tshekki ei onnistunut iskemään ainuttakaan maalia Yhdysvaltojen verkkoon torstain puolivälieräottelussa.

Yhdysvallat eteni jääkiekon miesten MM-kisoissa välieriin voittamalla Kari Jalosen valmentaman Tshekin 3–0 tänään torstaina.

Yhdysvallat siirtyi Tampereen ottelun avauserässä johtoon, kun kiekko meni maaliin Tshekin pelaajan luistimesta. Osuma merkittiin Yhdysvaltain Matt Coronatolle.

Toisessa erässä Nick Perbix lisäsi Yhdysvaltain johtoa laukomalla kiekon helpohkosti Tshekin maalivahdin Karel Vejmelkan ohi verkkoon. Kolmannessa erässä Cutter Gauthier laukoi ottelun päätösnumerot.

Välieräottelussaan Yhdysvallat kohtaa Saksan, joka päihitti omassa puolivälierässään Sveitsin 3–1 Latvian Riiassa.

Saksan voitto oli yllätys, sillä joukkue eteni puolivälieriin A-alkulohkon neljäntenä, kun taas Sveitsi juhli B-alkulohkon voittoa.

VÄLIERÄPARI Yhdysvallat–Saksa tarkoittaa, että sunnuntaina Tampereella todistetaan historiallista MM-finaalia.

Kumpikaan näistä maista ei ole koskaan pelannut nykymuotoisen saati modernin ajan MM-turnauksen loppuottelussa.

Yhdysvallat on pelannut historiassaan yhden MM-finaalin, vuonna 1934, kun MM-turnauksessa pelattiin tuohon aikaan poikkeuksellinen loppuottelu.

Saksa ei ole ollut MM-loppuottelussa koskaan, eikä se ole myöskään voittanut maailmanmestaruutta kertaakaan.

Yhdysvalloilla maailmanmestaruuksia on kaksi, vuosilta 1933 ja 1960. Näistä jälkimmäinen oli kuitenkin Squaw Valleyn olympiaturnaus, jolla oli myös MM-arvo.

Saksan historian kirkkain mitali on vuoden 1953 MM-hopea, jonka Länsi-Saksa saavutti. Tosin tuolloin kisoihin osallistui vain neljä maata, joista yksi jätti kisat kesken.

TÄYSIN uusi asia arvoturnauksen finaalipaikka ei Saksalle olisi, sillä vuonna 2018 se ylsi sensaatiomaisesti Pyeongchangissa olympiafinaaliin, jossa kärsi tappion Venäjälle.

MM-välieriin Saksa ylsi vuosien tauon jälkeen edellisen kerran vuonna 2021, jolloin se sijoittui lopulta neljänneksi.

Juttua muokattu 25.5. kello 19.27. Päivitetty kauttaaltaan.

Jääkiekon miesten MM-kisat

Mitalitaulukko

  • Kanada: 27 kultaa, 16 hopeaa, 9 pronssia.

  • Ruotsi: 11 kultaa, 19 hopeaa, 17 pronssia.

  • Suomi: Neljä kultaa, yhdeksän hopeaa, kolme pronssia.

  • Yhdysvallat: Kaksi kultaa, yhdeksän hopeaa, yhdeksän pronssia.

  • Saksa (ja Länsi-Saksa): Kaksi hopeaa, kaksi pronssia.

  • Latvia: Ei yhtäkään MM-mitalia.

Mitalitaulukossa ovat vain ne maat, jotka voivat vielä saavuttaa MM-mitalin tänä keväänä. Taulukko on tehty ennen torstai-illan jälkimmäisiä puolivälieräpelejä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut