Jos Leijonat voittaa torstain puolivälieräottelussaan Kanadan, Marko Anttila pääsee juhlimaan lauantaista 38-vuotissyntymäpäiväänsä MM-välierässä.
Mikäli taas voitto lipeää vaahteranlehtipaidoille, ”Mörkö” saattaa viettää merkkipäiväänsä viimeisen pelinsä Leijonissa jo pelanneena.
Anttila sanoi tiistain Tanska-ottelun voiton jälkeen Iltalehden haastattelussa, että meneillään olevat MM-kisat ovat jäämässä viimeisiksi.
Pientä takaporttia Leijoniin Anttila jättää raolleen.
”Katsotaan viimeisen pelin jälkeen, mikä on fiilis. Hienoa pelata ja nämä ovat unohtumattomia pelejä. Kyllä näistä nauttii”, Anttila sanoi keskiviikkona Leijonien harjoitusten jälkeen.
Joka tapauksessa ikä alkaa näkyä jatkuvasti enemmän. Ikätovereita ja hieman vanhempia pelaajia lopettaa kovaa tahtia. Tähän liigakauteen uransa päättivät esimerkiksi 1983 syntynyt Kristian Kuusela ja 1984 syntynyt Petri Kontiola.
Pelaaminen vaatii vuosi vuodelta Anttilalta enemmän kehonhuoltoa. Hän sanoo olevansa ylpeä siitä, että pystyy edelleen pelaamaan. Kehonhuolto vaatii Anttilan mukaan ”varmaan 24 tuntia vuorokaudessa”, olkoonkin, että koko aika ei ole aktiivista huoltamista.
Anttila on kulkenut tämän vuoden kisoihin leirityksen alusta asti. Ensimmäisen kerran joukkue kokoontui pääsiäismaanantaina 10. huhtikuuta. Meneillään on seitsemäs viikko Leijonien matkassa. Pelejä tiiviillä tahdilla, välillä peräkkäisinä päivinä ja myöhäiseen aikaan.
”Kisojen aikaan huolto on tärkeää. Olen siitä onnellinen, että meillä on varmaan maailman paras porukka siihen. Saa hoitoja, ja huoltoryhmä tekee muutenkin hienoa työtä.”
”Tosi hauskaa on ollut ja pystynyt nauttimaan joka pelistä. Nämä ovat ainutlaatuisia kokemuksia”, Anttila sanoo.
Ennen keskiviikon harjoituksia Leijonat otti joukkuekuvan. Marko Anttila istahti GM Jere Lehtisen vierelle.
Torstaina vastustajaksi tuleva Kanada on Leijonille ja Anttilalla tuttu. Ainakin tavallaan, sillä Kanadan joukkueessa vaihtuvuus kisoista toiseen on suurta.
Maat ovat pelanneet MM-kisoja keskenään kolmen viime turnauksen ajan. Bratislavassa ja Tampereella voitti Suomi, välillä Riiassa Kanada. Anttila on pelannut kaikissa kolmessa finaalissa.
Nyt finaalipari vaihtuu, kun kaksikko kohtaa jo torstain puolivälierässä. Vain toinen jatkaa ylipäätään finaaliviikonloppuun.
Tämänkertaiseen Kanadan joukkueeseen Leijonat ei ollut vielä ennen keskiviikon harjoituksia tutustunut tarkemmin.
”Ei Kanadalla oikein ohipelejä tule näissä kovissa peleissä. Meidän pitää olla valmiita kamppailupelaamiseen. Pienet asiat ratkaisevat. Ne pitää tehdä paremmin kuin Kanada”, Anttila ennakoi kohtaamista.
”Aktiivinen ja kova peli on tulossa. Kamppailuvoiman pitää olla tapissa ja muutenkin pelata viisikkona hyvin. Silloin on mahdollisuudet.”
Leijonat kohtasi muut lohkostaan jatkoon päässeet joukkueet heti turnauksen alussa. Viimeisissä neljässä pelissä vastassa oli joukkueita, joiden taival katkesi alkusarjaan.
Anttila sanoo suunnan olleen oikea, vaikka edellisestä kovasta kohtaamisesta on jo aikaa.
”Lähdetään parantamaan, ja suunta on ollut oikea koko ajan. On pystytty kehittämään peliä, ja huomenna nähdään, mihin se riittää.”
Vaikka Anttilan ajatukset pysyisivät lopettamisen puolella, luistimet eivät ole menossa kokonaan naulaan.
Sopimus Oulun Kärppiin kattaa vielä ensi kauden, joten liigajäillä Anttilaa nähdään vähintään ensi kevääseen.
Anttila kypsyi pelaajana vähitellen. Debyytti Liigassa tuli jo kaudella 2004–05. Ensimmäiset arvokisat hän pelasi MM-kisoissa 2013. Sen jälkeen tuli liki viiden vuoden tauko arvokisoista ennen Pyeongchangin olympialaisia 2018.
Keväällä 2019 Anttila kipusi kansakunnan kaapin päälle, kun tasoitusosuma Ruotsia vastaan puolivälierän lopussa synnytti Löikö Mörkö sisään -hitin.
Siitä osumasta alkoi nelipäiväinen tuhkimotarina, joka hakee vertaistaan Suomi-kiekossa. Ensin Venäjä kaatui välierässä Anttilan tehdessä pelin ainoan maalin. Sen jälkeen kaksi osumaa finaalissa Kanadaa vastaan auttoi Suomen mestariksi.
Sittemmin Anttila oli juonimassa Hannes Björnisen kanssa olympiafinaalin ratkaisseen osuman. Viime vuoden MM-kisojen puolivälierässä Slovakiaa vastaan Anttila teki kaksi osumaa.
”Hieno matka. Ehkä vanhemmalla iällä on oppinut jopa nauttimaan enemmän. Tietää, että ei kuitenkaan ole montaa vuotta jäljellä. Pyrkii antamaan parhaansa. Tietää, että se riittää, mihin se riittää. Enempää ei voi oikein vaatia. Sillä on mentävä, ja loppu on hauskan pitämistä”, Anttila sanoo.
Ja siinä missä fysiikka vaatii entistä enemmän vuosi toisena perään, henkisellä puolella ikääntyminen ei Anttilan mukaan vaivaa.
”Aika usein lapsettaa kopissa”, Anttila sanoo.
Jääkiekon MM-kisojen puolivälieräottelu Kanada–Suomi pelataan Nokia-areenassa Tampereella torstaina kello 20.20. MTV ja C More Sport 1 näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.