Ari-Pekka Selin täyttää 60 vuotta – Leijonalegenda yllätti porilaisvalmentajan omituisella onnittelupuhelulla

Raimo Helminen yllätti Leijonien porilaisvalmentajan kesken MM-turnauksen.

Ari-Pekka Selinille tuli ikää täyteen 60 vuotta.

Tampere

Leijonien apuvalmentaja, 60 vuotta keskiviikkona täyttävä Ari-Pekka Selin käveli vieno hymy huulillaan Nokia-areenan haastattelualueelle.

Synttärisankari oli juuri saanut huvittavan puhelun yhdeltä suomalaisen jääkiekkoilun suurimmista legendoista.

”Hyvä ystäväni Raimo Helminen soitti juuri äsken, kun olin kävelemässä hallin käytävillä. Hän yllättäen lauloi komean onnittelulaulun (Ja må han leva) toisella kotimaisella kielellä.”

”Piristi kyllä päivää kummasti”, Selin naurahtaa.

Onko teillä usein tapana kommunikoida Helmisen kanssa ruotsiksi?

”Hah, ei ole. Raipehan on toki Ruotsia kolunnut. Oli hauska veto”, Selin sanoi.

Ari-Pekka Selin valmensi Ässiä kausina 2019–2022.

Helmisellä ja porilaisella Selinillä on yhteistä valmennushistoriaa. He valmensivat kaudella 2013–2014 kazakstanilaista Barys Astanaa ja Kazakstanin maajoukkuetta.

Selinillä itse asiassa sattui olemaan juuri keskiviikkona kädessään Kazakstanin maajoukkueelta lahjaksi saatu tyylikäs kello.

”Sain sen 51-vuotislahjaksi Kazakstanin joukkueelta”, Selin kertoo.

Onko Leijonilta tullut lahjoja nyt 60-vuotispäivänä?

”Ei ole, eikä tarvitsekaan. Voitto Ranskasta riittää.”

Selin on tottunut siihen, että hän viettää merkkipäiviään poissa kotoa. Kymmenen vuotta sitten, 50-vuotispäivänään, hän oli tismalleen samassa roolissa kuin nyt: Jukka Jalosen apuvalmentajana MM-kisoissa.

”Silloin valmistauduimme Globenissa välierään, nyt valmistaudumme Tampereella Ranska-otteluun. Toivottavasti joukkue panee parastaan pöytään, enkä tarkoita synttäripöytää.”

Huomiotta Selin ei ole juhlapäivänään jäänyt.

”Aamusta saakka pelaajat ja johtoryhmän jäsenet ovat käyneet onnittelemassa. Oikein mukava päivä jo tähän saakka”, Selin sanoi.

Leijonien ja Ranskan välinen ottelu alkaa kello 20.20

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut