Tampere
Pukukoppi on joukkueen sydän. Siellä joukkuehenki tiivistyy – tai rapistuu.
Neljästi putkeen arvoturnauksen loppuottelussa pelanneen Leijonien menestys on kerta toisensa jälkeen nojannut yksilöiden sijaan juuri joukkueeseen ja sen henkeen.
Eikä täysin sattumalta.
Leijonien pukukopin dynamiikka on uskottu jo pitkään Riku Koivusen, 47, harteille. Hän on mies, joka rakentaa kopin ja suunnittelee istumajärjestyksen. Siihen ei edes päävalmentaja Jukka Jalonen puutu.
”Kyllähän minä siihen käytän aika paljon ajatusta”, vuodesta 2010 Leijonien huoltopäällikkönä toiminut neljän arvokisakullan mies sanoo.
”Istumajärjestyksellä on oikeasti merkitystä joukkueen kemiaan ja miten meininki välittyy ympäri koppia”, Koivunen jatkaa.
Huoltopäällikkö Riku Koivunen vastaa Leijonien pukukopin istumajärjestyksestä. Arkistokuvassa Koivunen vuoden 2019 MM-kisoissa.
Tampereen MM-kisoissa Leijonat käyttää toista vuotta putkeen Tapparan pukukoppia, jossa paikat jakautuvat kolmelle seinustalle: kahdelle suoralle sivulle ja päädyssä olevalle kaarevalle päätyseinälle. Sinne Koivunen on sijoittanut jälleen kopin tärkeimmät miehet.
”Tärkein periaate minulla on se, että kapteenisto on näkyvimmillä paikoilla.”
”Täytyyhän kopin järjestyksessä myös tietty hierarkia olla. Etteivät ensikertalaiset pääse heti parhaille paikoille. Näitä pitää aina ajatella, koska kopin järjestys vaikuttaa koko joukkueen fiilikseen.”
Näissä kisoissa kaaripäädyn keskimmäisille paikoille eli kopin keskilinjalle Koivunen piirsi paikat kapteeni Marko Anttilalle ja varakapteeni Mikko Rantaselle, joka on myös koko joukkueen suurin tähti.
Näiltä paikoilta he näkevät jokaisen pelaajan – ja kaikki myös näkevät heidät.
Myös toinen varakapteeni Olli Määttä on sijoitettu kaaripäätyyn.
Viime vuonna Anttilan vieressä Rantasen nykyisellä paikalla istui joukkueen silloinen kapteeni Valtteri Filppula.
”Pyrin siihen, että samat kaverit istuisivat mahdollisimman paljon samoilla paikoilla. Viime vuodet runko on koostunut samoista pelaajista, mikä helpottaa vähän”, Koivunen sanoo.
Leijonien kapteenisto istuu kopin kaarevassa päädyssä.
Joukkueen johtavia persoonia on sijoitettu kopin keskivaiheille. Katonrajaan on aseteltu kuvia menneistä arvoturnauksista.
Kun Koivunen on piirtänyt istumajärjestykseen kapteeniston, hän siirtyy pohtimaan muiden äänekkäiden koppipelaajien ja hengenluojien paikkoja.
”Etteivät äänekkäät ja palautetta antavat pelaajat istu kaikki vierekkäin ja toisessa päässä koppia ole ihan hiljaista.”
Hannes Björninen, Atte Ohtamaa, Harri Pesonen, Sakari Manninen, Jere Sallinen, Miika Koivisto... Koivunen luettelee edellä mainittuja avainpalasia, joiden varaan dynamiikkaa rakennetaan. Koko kuusikko on sijoitettu keskeisille paikoille kopin keskiosaan. Heidän ”vaikutuspiirinsä” kattaa siis koko tilan.
Porilaisista Joel Armia on keskiosassa Björnisen ja Ohtamaan välissä. Ohtamaan ja Sallisen jälkeen tulee puolestaan Juho Lammikon paikka.
”Sitten vähän nuorempia pelaajia ja ensikertalaisia sopiviin väleihin. Ei välttämättä ihan parhaille paikoille.”
”Välillä yritämme myös sitäkin, että kokemattomat pelaajat olisivat kokeneiden lähellä. He pystyisivät sitä hyödyntämään ja ammentamaan oppia ja rentoutta konkareilta.”
Tällä kertaa Koivunen päätyi asettamaan kolme arvokisojen ensikertalaista, Ahti Oksasen, Ässien Nikolas Matinpalon ja Christian Heljangon rinnakkain yhteen kulmaan.
Myös kaksi muuta ensikertalaista, Emil Larmi ja Waltteri Merelä istuvat vierekkäin ristikkäisessä kulmassa kaaripäädyn konkarien vieressä.
Koivunen on pidetty hahmo Leijonien yhteisössä. Hän kuuluu ikään kuin kalustukseen. Niin pitkään hän on mukana ollut.
Kun nykyisen leijonajoukkueen pelaajat ovat vuoroillaan tulleet ensi kertaa maajoukkueeseen, he ovat istuneet aina sinne, minne Koivunen on heidät asettanut.
Purnausta ei ole kuulunut.
”Paitsi yhden kerran.”
Mutta mitä pukukopissa tapahtuu, se sinne jää.
”En mä viitsi suolata sitä kaveria”, Koivunen hymähtää ja kieltäytyy mainitsemasta edes vuotta, jolloin hänen suunnittelemansa istumajärjestys ei ollut kaikkien mieleen.
”Sanotaan näin, että se kaveri on tälläkin kaudella tässä hallissa (Nokia-areenassa) pelannut monta peliä. Se toinen kaveri, joka tämän vieressä istua, pyysi, että voisiko hän seuraavalla kerralla istua jossakin muualla.”
Ennen kuin pelaajat saapuvat pukukoppiin, he kulkevat ”siviilikopin kautta”, jossa ulkovaatteet jätetään kaappeihin.
Vaikka huoltopäällikön työpäivät ovat MM-kisoissa koko joukkueesta pisimpiä, Koivunen ei ole pohtinut muihin töihin siirtymistä.
Hän vaikuttaa todella nauttivan työstään.
”Kun minäkin olen saanut olla tässä pitkään, monen pelaajan kanssa on syntynyt luottamus, mikä ei ihan itsestään tule. Se on hienoa.”
”Sitten kun joskus näihin saappaisiin joku muu hyppää, menee varmasti aika kauan opetella kaikki tämä.”
Apunaan huoltopäällikkö Koivusella on näissäkin kisoissa kaksi luottomiestä, Tapparan huoltaja Antti Muurila ja TPS:n kollega, entinen NHL-puolustaja Aki-Petteri Berg.
Iskulause koristaa koppitilojen seinää.
Oli joukkue mikä tahansa, harvalla on koskaan mitään pahaa sanottavaa huoltajista.
”Kyllähän tässä tietynlainen persoona pitää olla, että näitä jaksaa. Välillä väsyttää ihan sikana ja yöunet jäävät nolliin. Mutta pitää jaksaa näyttää, että tässä tykätään olla. Ei huolto voi näyttää väsynyttä naamaa”, Koivunen sanoo.
”Tuollaisessa pienessä yhteisössä ja pienessä kopissa kun pyöritään päivittäin, niin paha olo ja negatiivisuus tarttuvat helposti, jos joku sellaista levittää.”