MM-kisojen järjestäjät ovat tukalassa tilanteessa Latviassa – jopa nollatulos voi jäädä haaveeksi

Jääkiekon MM-kisojen toisessa isäntämaassa Latviassa liput eivät ole käyneet kaupaksi.

Kanada voitti Latvian 6–0 perjantaina.

Jääkiekon miesten MM-kisat käynnistyivät perjantaina Tampereella ja Riiassa.

Tampereella Nokia-areena oli pullollaan väkeä, kun Suomi sai selkäsaunan Yhdysvalloilta, mutta Riiassa tilanne on toinen.

Latvian puolella lipunmyynti on sakannut pahasti, mikä on saanut järjestäjätahon ottamaan hatun kouraan ja kääntymään tšekkiläisten puoleen.

Tšekkilehti Bleskin artikkelin mukaan kisajärjestäjät anelevat nyt tšekkiläisiä pelastamaan heidät taloudelliselta katastrofilta.

Tilanne on kriittinen, sillä Latvian lohkon peleihin on myyty vain 105 000 lippua 250 000 mahdollisesta. Kisanäyttämö Arena Riga vetää 10 266 katsojaa. Lippuja on jaettu vähävaraisille perheille ja ukrainalaisille pakolaisille, ja niitä on myyty opiskelijoille alennetulla kymmenen euron hinnalla.

Latvialaiset ovat ottamassa kisajärjestelyissä taloudellisesti pahan kerran takkiin. Järjestäjätahoa edustavan Edgars Buncisin mukaan järjestäjät ovat tappion puolella peräti 1,5 miljoonan euron verran.

"Taistelemme, että pääsisimme lopulta edes nollatulokseen”, hän sanoo.

Latviassa käännytään tšekkien puoleen, sillä Buncisin mukaan nämä ovat olleet toistaiseksi ahkerimpia lippujen ostajia. Riiassa toivotaan, että aktiivisuus säilyisi myös jäljellä olevissa peleissä.

Latvian ja Tšekin lisäksi MM-kisojen B-lohkossa pelaavat Sveitsi, Kanada, Norja, Slovakia, Kazakstan ja Slovenia.

Taloudellisten murheiden lisäksi Latvian kisat alkoivat pelillisesti murheellisesti. Joukkue hävisi avausottelunsa Kanadaa vastaan karuin 0–6-numeroin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut