Patrik Laine tulee MM-kisoihin – näin kävi viimeksi

Laine on mukana joukkueessa 4.–7. toukokuuta pelattavasta Tšekin EHT-turnauksesta alkaen.

Patrik Laine on tervetullut vahvistus Leijonille. Kuva vuodelta 2016.

NHL-tähti Patrik Laine vahvistaa Suomea jääkiekon MM-kisoissa. Laine liittyy maajoukkueen kokoonpanoon toukokuussa.

Columbus Blue Jacketsin hyökkääjä Laine on mukana joukkueessa 4.–7. toukokuuta pelattavasta Tšekin EHT-turnauksesta alkaen. Laine kärsi tällä kaudella loukkaantumisista ja pelasi NHL:n runkosarjassa vain 55 ottelua tehoilla 22+30.

”Joukkueelle on hienoa saada Laine mukaan ja uskon, että hänelle tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä pelaamaan MM-kisoja kotikaupungissaan”, Leijonien GM Jere Lehtinen hehkuttaa tiedotteessa.

Laineelle miesten MM-kisat ovat uran toiset. Aiemmin Laine on edustanut Suomea keväällä 2016, neljä kuukautta sen jälkeen, kun hän oli mukana voittamassa Suomelle nuorten MM-kultaa.

Vuoden 2016 MM-kisat päättyivät katkeraan 0–2-finaalitappioon Kanadalle. Laine oli Leijonien paras pistemies tehtyään kymmenessä ottelussa tehot 7+5.

Leijonien kevät huipentuu maailmanmestaruuden puolustamiseen Tampereella ja Riiassa pelattavissa MM-kisoissa, jotka pelataan 12.–28. toukokuuta.

Leijonien ohjelma ennen kotikisoja:

To 27.4.2023 Ruotsi – Suomi (Uumaja, Ruotsi)

La 29.4.2023 Ruotsi – Suomi (Uumaja, Ruotsi)

Tšekin EHT-turnaus, Brno:

To 4.5.2023 Suomi –Tšekki

La 6.5.2023 Sveitsi – Suomi

Su 7.5.2023 Ruotsi – Suomi

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut