Pata värväsi nuorten maajoukkuepelaajia: Jokereiden porilaistaustainen tehohyökkääjä ja FC Jazzin ex-maalivahdin poika siirtyvät Ässiin

Ässiin saapuu neljä nuorta pelaajaa, joista kolme on kuulunut nuorten maajoukkueryhmiin.

Nestor Noiva oli tehokas niin Jokereiden nuorissa kuin nuorten maajoukkueissa. Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen kuvaa Noivaa huipputaitavaksi ja rohkeaksi hyökkäyssuunnan pelaajaksi.

Pori

Ässät jatkoi ensi kauden sopimuspelaajiensa julkaisua nuoriso-osastolla. Pata on värvännyt ulkopuolelta neljä lahjakkuutta.

Kvartetin porilaisittain tutuin urheilijanimi on uudella maalivahdilla Topias Roviolla. Hän on FC Jazzin maalilla vuosina 1998–2000 torjuneen ja muutenkin pitkän uran tehneen Jyrki Rovion poika.

Uuden ässävahdin isä Jyrki Rovio torjui FC Jazzin maalilla vuosina 1998–2000.

Kahden vuoden sopimuksen tehnyt Rovio, 19, on kasvanut Turussa. Edelliskaudella hän pelasi kuitenkin Pelicansin ja päättyneellä kaudella Jukureiden maalilla. Lisäksi hän pelasi yhden ottelun Mestiksessä Imatran Ketterässä.

Rovion lisäksi uusia ässäpelaajia ovat Jokereista saapuvat Nestor Noiva ja Topi Vuori sekä Kärppien Otso Ylitalo. Heillä kolmella on kokemusta ikäkausimaajoukkueista.

Rovio, Noiva ja Vuori liittyvät Ässien liigajoukkueen harjoitusryhmään, Ylitalo menee nuorten joukkueeseen.

Kvartetin kenties mielenkiintoisin lupaus on 19-vuotias Noiva. Hänen kanssaan Ässät teki 2+1-vuotisen sopimuksen, jossa viimeisen vuoden optio on seuralla.

Noiva oli päättyneellä kaudella nuorten hopeaa voittaneen Jokereiden tehopelaaja. Runkosarjassa hän teki 42 ottelussa tehot 16+27=43 ja pudotuspeleissä 12 ottelussa 4+6=10.

Hän esiintyi vielä sarjakauden jälkeen tehokkaasti Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Kaikkiaan kausi toi hänelle alle 19- ja alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa yhteensä kahdeksan ottelua, joissa syntyi tehot 5+7=12.

Vuosi sitten Noiva voitti alle 18-vuotiaiden SM-sarjan piste- sekä maalipörssin ja hänet valittiin sarjan parhaaksi pelaajaksi.

"Nestor Noiva on huipputaitava ja rohkea hyökkäyssuunnan pelaaja. Hänellä on paljon potentiaalia ja ominaisuudet kehittyä, kun laadukas arki ja vaatimustaso on läsnä päivittäin”, Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen hehkutti Ässien tiedotteessa.

Noiva ei tule täysin vieraaseen ympäristöönsä, sillä hänen äitinsä on Porista kotoisin.

Niin ikään Jokereista saapuvan Topi Vuoren, 18, sopimus on Noivan tavoin 2+1-vuotinen. Vuorinen kuvaa Vuorta luotettavaksi ja tunnolliseksi kahden suunnan puolustajaksi ja jokaisen valmentajan luottopelaajaksi. Myös Vuori on kuulunut nuorten maajoukkuerinkiin.

Vuosia Jokereissa työskennellyt Vuorinen tuntee helsinkiläisseuran nuoret hyvin, joten värväykset narriseurasta eivät ole suuria yllätyksiä.

Otso Ylitalo, 18, jatkaa siis Ässien perinteitä hakea nuoria pelaajia pohjoisesta.

Ylitalo oli keväällä voittamassa Kärppien mukana alle 18-vuotiaiden Suomen mestaruutta. Isomman osan kaudesta hän pelasi kuitenkin oululaisten alle 20-vuotiaiden joukkueessa. Tilille tuli lisäksi kolme ottelua alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa.

”Isokokoisena ja taitavana pelaajana, hänellä on hyvät edellytykset kehittyä ammattipelaajaksi fysiikan parantuessa”, Vuorinen kommentoi 191-senttisestä hyökkääjästä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut