Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue voitti naisten MM-kisojen sijoitusottelussa Ruotsin lukemin 3–1. Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi ja tienasi samalla itselleen arvokkaan paikan ensi vuoden MM-kisojen A-lohkoon.
Ruotsi iski Suomen niskaan kylmän suihkun heti ensimmäisellä minuutilla, kun Anna Kjellbinin viivaveto pomppi ohi Naisleijonien maalivahdin Sanni Aholan. Kellossa oli maalintekohetkellä vain 48 sekuntia.
Heti Ruotsin avausosuman jälkeen Suomi pääsi ensi kertaa ylivoimalle, mutta ei onnistunut tasoituksessa lukuisista maalipaikoista huolimatta.
Toisella ylivoimayrityksellä tulosta tuli. Kapteeni Jenni Hiirikosken roiskaisu siniviivalta yllätti täysin Ruotsin maalivahdin Emma Söderbergin, kun erää oli pelattu 10.12.
Erän toisella puoliskolla molemmat pääsivät yrittämään ylivoiman pyörittämistä vielä kerran, mutta ilman tulosta. Suomen erän lopun paras paikka siunautui Petra Niemiselle, joka ei onnistunut veivaamaan kiekkoa maaliin läpiajosta.
Avauserä oli pelillisesti Suomen selkeää hallintaa. Naisleijonat veivät laukaukset maalia kohti ylivoimaisesti 18–2.
Toisen erän alku oli huomattavasti tasaisempi. Ensimmäiset lähes seitsemän minuuttia erästä mentiin ilman pelikatkoja ja mainittavia maalipaikkoja kummassakaan päässä.
Ajassa 26.48 Kiira Yrjänen napautti Suomen maalinedustalta ensimmäistä kertaa johtoon komean kuvion päätteeksi. Namusyötön maaliin tarjoili Ronja Savolainen.
Ruotsi jatkoi takaiskusta huolimatta nousujohtoisia otteitaan ja sai erän lopulla pakotettua peliä ajoittain Suomenkin päätyyn. Harvaan työllistetty maalivahti Ahola torjui kuitenkin tarvittavat.
Erän viimeisellä minuutilla Suomi pääsi vielä pelaamaan ylivoimaa, mutta Söderberg piti parilla näyttävällä torjunnalla lukemat tasaisina.
Kahden erän jälkeen ottelun laukaukset olivat Suomelle 30–9.
Kolmannen erän alku oli Suomelta vahva, mutta Ruotsi kesti Söderbergin johdolla rimaa hipoen Naisleijonien myllyssä erän ensimmäiset kaksi kolmannesta.
Sen jälkeen ruotsalaiset ajautuivat kuitenkin jäähyvaikeuksiin, ja toisella kerralla kolahti. Noora Tulus laukoi Suomen kahden maalin karkumatkalle näpäkällä rannelaukauksella.
Viimeisen kahden minuutin aikana Ruotsi sai vielä ylivoimalla aikaan jonkinmoisen loppukirin, mutta Ahola ja Suomen puolustus kestivät.
Rakkaiden vihollisten välisessä kohtaamisessa oli isot panokset. Suomi pääsee voittonsa ansiosta pelaamaan ensi vuoden kisoissa ylemmässä alkusarjassa eli A-lohkossa, Ruotsi jää B-lohkoon.
A-lohkon joukkueet pääsevät kaikki varmuudella MM-kisojen puolivälieriin ja voivat saada pudotuspeleihin huomattavasti otollisemman vastustajan. Suomi putosi viime vuonna ensimmäistä kertaa heikompien maiden B-lohkon puolelle.
Suomi ja Ruotsi kohtasivat myös turnauksen alkulohkovaiheessa. Tuolloin Suomi nousi kahden maalin tappioasemasta 4–2-voittoon kolmannessa erässä.