Pomppiminen paikasta toiseen saa riittää – Johtajaksi kasvanut Erik Haula haluaa asettua aloilleen

Porilainen saapui joukkueeseen, joka kuului NHL:n kellarikerrokseen. Yhdessä kaudessa se ampaisi kärkikastiin.

Erik Haula päätti runkosarjan kahden maalin iltaan. Kokenut hyökkääjä on ottanut nuoresta joukkueesta johtajan roolia.

Erik Haula ei haluaisi enää muuttaa jääkiekon takia.

Jo 17-vuotiaana Porista Pohjois-Amerikkaan lähtenyt Haula on 15 vuodessa pelannut 12 eri joukkueessa. Muuttorallin hän on kohdannut ennen kaikkea NHL:ssä.

Haulan tämän kauden työantaja New Jersey Devils on hänelle jo uran seitsemäs NHL-seura. Suomalaisista vain Olli Jokinen on kiertänyt enemmän NHL-seuroja kuin Haula. Jokinen edusti maailman ykkösliigassa kymmentä eri seuraa.

Ensimmäistä NHL-seuraansa Minnesota Wildia Haula edusti neljä kautta. Kun sitä ennen yliopistovuodet menivät samoilla seuduilla, hän ehti jo kotiutua Minnesotaan. Siksi ensimmäinen myynti ja muutto Las Vegasiin alussa hieman kirpaisivatkin. Siitä se kuitenkin vasta alkoi.

Vegasin jälkeen Haula on nähnyt Carolinan, Floridan, Nashvillen ja Bostonin. Nyt siis vuorossa on New Jersey.

Pelaajana uudessa paikassa pitää aina ansaita oma paikkansa ja päästä ryhmään sisälle. Siinä Haula on onnistunut omalla työnteollaan ja tasaisen hyvällä tasollaan.

Kun nykyään mukana kulkevat vaimo ja puolitoistavuotias Henrik-poika, jatkuvassa muuttamisessa on silti muutakin murehdittavaa kuin pelivarusteet ja oma asettuminen uuteen ryhmään.

”Perheelle olisi parempi, että saisimme ostettua oman kämpän ja voisimme asettua jonnekin pidemmäksi ajaksi”, Haula, 32, myöntää.

”Kun perhettä ajattelee, ja jos vaikka tulee vielä perheenlisäystä, onhan se vaikeaa, kun on vain vuoden diilejä ja koko ajan pompitaan paikasta toiseen.”

Vuoden sopimus Haulalla on myös tällä kertaa. Nyt hän haluaisi tehdä New Jerseyn kanssa pidemmän jatkosopimuksen, eikä toki pelkästään perheen vuoksi.

”Olen sopeutunut joukkueeseen hyvin. Meillä on nuoria pelaajia, jotka koko ajan vain parantavat. New Jerseyn tulevaisuus näyttää tosi hyvältä. Se on yksi syy, miksi haluaisin jäädä tänne ja olla yksi palanen, kun yritämme voittaa.”

Tausta

Satakunnan kokenein NHL-pelaaja

  • Erik Haula, 32, on edustanut seitsemää eri NHL-seuraa: Minnesotaa, Vegasia, Carolinaa, Floridaa, Nashvillea, Bostonia ja New Jerseyta.

  • Monella mittarilla Haula on kaikkien aikojen satakuntalainen NHL-pelaaja. Hänellä on eniten kausia (10) ja eniten otteluita (675).

  • NHL:n runkosarjassa Christian Ruuttu on pelimäärissä vielä niukasti Haulan edellä. Ruuttu pelasi yhdeksän kauden aikana 621 NHL:n runkosarjapeliä. Kun pudotuspelit lasketaan mukaan, Ruutun ottelumäärä (663) on 12 pienempi kuin Haulalla.

  • Tehopisteissä Ruuttu on satakuntalaiskasvattien selvä ykkönen. Hän teki yhteensä 445 (138+307) pistettä. Haula on toisena 311 (138+173) pisteellä.

Haula saapui täksi kaudeksi joukkueeseen, joka kuului NHL:n kellarikerrokseen.

Vuodessa Devils teki valtavan harppauksen. Päättyneessä runkosarjassa se keräsi 49 enemmän kuin viime kaudella.

Joukkue oli NHL:n itäisen konferenssin kolmonen.

Vegasin riveissä Haula pääsi kokemaan Stanley Cupin finaalit, mutta mestaruus jäi haaveeksi.

Ehkä juuri New Jerseyn nopean nousun takia Haula suhtautuu mainiosta runkosarjasta huolimatta ensi viikolla alkavien pudotuspelien menestysodotuksiin maltillisesti. Nyt ei ole välttämättä aika puhua Stanley Cupista.

”Tämä on meille tosi tärkeä vuosi siinä, että saamme kovia pelejä ja kokemusta. Totta kai meillä on silti täysi pyrkimys ja halu voittaa.”

Vaikka Haula ei ollut New Jerseyssä viime kaudella, hänellä on käsitys siitä, mitä joukkueessa on nyt ollut eri tavalla.

”Täällä on ollut tosi nuori joukkue muutamat viime vuodet. Kokemusta on puuttunut.”

”Yksilöt ovat kasvaneet aikuisiksi ja joukkueeseen on tullut muutamia kokeneempia pelaajia. Mitä olen muilta pelaajilta kuullut, tällä kaudella on ollut eroa edellisiin kuin yöllä ja päivällä.”

Haula on yksi niistä tärkeistä kokeneista palasista, jotka ovat tuoneet joukkueeseen ryhtiä. Hän arvioi itsekin kasvaneensa vuosien aikana paljon nimenomaan johtajana.

”Sellainen johtajan rooli on minua kiinnostanutkin paljon. Se oli varmasti yksi syy, miksi minut hankittiin Jerseyhin.”

”Viime kausi Bostonissa opetti minua paljon, kun sain joka päivä katsoa Patrice Bergeronia. Ja oli siellä monta muutakin johtajaa.”

Haula odottaa tuimia pudotuspelikamppailuja New York Rangersia vastaan.

Haula päätti runkosarjan kahden maalin iltaan. Hän on pelannut hyvässä roolissa varsin tasapainoisesti. Tehoja kertyi 14+27=41. Varsinkin alkukaudella miehellä riitti paikkoja nakuttaa komeammatkin tehot.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella joukkue kohtaa New York Rangersin. Taistelussa on paikallishenkeä, jonka Haula näki myös runkosarjan kohtaamisissa.

”Ne olivat vähän niin kuin pääkaupunkiseudun kamppailuja. Jokaisessa pelissä oli huikea tempo ja huikeat fanit. Oli tosi makea fiilis pelata.”

”Olivathan ne katsojille myös viihdyttäviä pelejä, kun jäällä oli supertähtiä. Playoffseissa tunnelma pomppaa varmasti vielä eteenpäin.”

Jos New Jersey menee jatkoon, toisella kierroksella vastaan tulee Carolina, mikäli se taas kukistaa avauskierroksella toisen New Yorkin joukkueen Islandersin.

Runkosarjassa Carolina keräsi pisteen enemmän kuin New Jersey. Kyseinen pari olisi myös kunnon satakuntalaiskamppailu, koska Carolinan riveissä ovat Jesperi Kotkaniemi ja Antti Raanta.

NHL:ssäkään pudotuspelit eivät aina mene odotusten mukaan, mutta jos tällä kertaa menee, välierissä jatkoon menijää odottaa Haulan viime kauden seura Boston Bruins.

Boston oli runkosarjassa niin ylivoimainen, että se on myös suurin mestarisuosikki.

Tilastot

Kotkaniemi voitti satakuntalaisten pörssin

Jesperi Kotkaniemi teki uransa parhaat NHL-pisteet.

NHL:n satakuntalaispelaajien runkosarja päättyi perjantaina.

  1. Jesperi Kotkaniemi 18+25=43. Carolinan 22-vuotias porilainen teki uransa parhaat NHL-pisteet. Kotkaniemen kausi oli rajusti nousujohteinen. Alkukausi oli nihkeä, loppukaudella rooli kasvoi ja hän teki tehoja lähes samaan tahtiin kuin Sebatian Aho. Carolina kohtaa pudotuspelien avauskierroksella NY Islandersin.

  2. Erik Haula 14+27=41. New Jerseyn 32-vuotias konkari pelasi hyvässä roolissa ja voittavassa joukkueessa vahvan kauden. Myös Haulan tehotahti kiihtyi kevättä kohti. New Jersey kohtaa pudotuspelien avauskierroksella NY Rangersin.

  3. Joel Armia 7+7=14. Loukkaantumisia, hengitysteiden tulehdusta, rajua kritiikkiä. Toukokuussa 30 vuotta täyttävän porilaisen kausi oli epäonnekas ja tuskainen. Pelejäkin kertyi vain 43 ja tehot olivat tiukassa. Montrealin ja Armian kausi päättyi runkosarjaan.

  4. Ville Heinola 0+1=1. 22-vuotias Honkajoen kasvatti ei saanut hakemaansa NHL-paikkaa vieläkään. Taalaliigassa tuli vain kymmenen ottelua. AHL-seura Manitoba Moosessa on kulkenut: 47 otteluun tehot 4+31=35. Winnipeg kohtaa pudotuspelien avauskierroksella Vegasin, mutta Heinola pysynee farmissa.

  5. Antti Raanta torjuntaprosentti 91,0. Raumalainen torjui parhaimmillaan Carolinan ennätykselliseen voittoputkeen. Myös vammoja oli jälleen mukana. Raanta torjui 27 ottelussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut