Ässien peruspakki olisi halunnut jatkaa Porissa, mutta siirtyy muualle – ”Ehkä junttina pohjalaisena sovin jotenkin hitsareiden joukkoon”

Ässien puolustaja Aleksi Laakso kertoi Instagramissa, ettei jatka uraansa Ässissä.

Aleksi Laakso pelasi patapaitojen puolustuksessa hyvän kauden.

”Pori?! Just ja just on tullut käytyä pelaamassa, muuten yrittänyt aina välttää.”

Noin aloittaa Ässien peräpäässä kuluvalla kaudella puolustanut Aleksi Laakso pitkän jäähyväiskirjoituksensa Instagramissa. Tehot 1+9 kuluvalla kaudella kerännyt Laakso kertoo, että olisi halunnut jatkaa uraansa porilaisseurassa, mutta siirtyy ensi kaudeksi muualle.

”Nopeasti Poriin ja Ässiin tullessa huomasin, että haluan kuulua tähän yhteisöön vastedeskin ja haluan jatkaa uraani täällä. Aina kaikki ei kuitenkaan mene kuten haluaa ja mun ura jatkuu muualla. Näin se tässä hommassa menee!”

Kirjoituksessaan Laakso kiittelee joukkuetta, porilaisia ja koko organisaatiota. Hän kirjoittaa olleensa väärässä ennakkoluulojensa kanssa.

”Ässien yhteisö ja te porilaiset teitte muhun suuren vaikutuksen. Ehkä junttina pohjalaisena sovin jotenkin hitsareiden joukkoon. Se miten porilaiset otti syttyä ja koko kaupunki lähti meidän taakse, oli uskomatonta”, hän kirjoittaa.

Instagramissa myös Dominic Turgeon ja Rasmus Korhonen ovat kiittäneet Ässiä siihen sävyyn, että heidän matkansa todennäköisesti jatkuu muualle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut