Onko Ässillä enää mitään mahdollisuutta päästä jatkoon?

Ässien kotitaian mureneminen oli porilaisjoukkueelle valtava isku.

Monen katsojan ensimmäinen ajatus perjantain puolivälieräottelun jälkeen oli selvä. Ässien kausi oli siinä, ja sarja päättyy sunnuntaina Tampereella.

Tämä lienee todennäköisin vaihtoehto, mutta onko Ässillä enää mitään palaa ottelusarjassa?

Vastaus kysymykseen lienee ei, jos Ilves pystyy pitämään pelaamisessaan saman tason kuin perjantaina. Joukkue pelasi Porissa sen verran hyvin, ettei Ässien raju taistelukaan enää riittänyt. Ässät ei päässyt kovinkaan hyvin maalipaikoille.

Se ei toki tarkoita, ettei Ässillä ollut pelissä mitään mahdollisuutta voittaa.

Ilveksen toinen ja kolmas maali tulivat molemmat Ässien painostusvaiheen jälkeen. Molempia maaleja ennen Ässillä oli laadukkaat maalipaikat, mutta niistä joukkue ei osumaa tehnyt.

Isossa kuvassa Ilves kuitenkin voittonsa ansaitsi. Se oli parempi joukkue, eikä siitä jäänyt kenellekään epäselvyyttä. Asian myönsi myös Ässien valmentaja Karri Kivi.

Mitä sitten pitää tapahtua, että sarja jatkuisi vielä ensi viikollakin, eikä päättyisi sunnuntaina Tampereella?

Mieleen tulee lähinnä se, että Ilvekselle tulee komean vierasvoiton jälkeen pieni ulospuhallus. Sama voi toki tulla Ässillekin, mutta ellei niin tapahdu, voi seuraava peli kääntyä myös Padalle. Ei Ilves niin paljon ole edellä ollut, että se voittaisi pelejä puolivaloilla.

Mahdollinen kuudes peli Porissa olisi sitten ihan oma karnevaalinsa, jonka luonnollisesti Ässät voisi voittaakin. Seitsemännessä pelissä kaikki paineet olisivat Ilveksellä. Se ei voisi olla näkymättä kaukalossa.

Jossain vaiheessa yksittäinen pomppukiekkokin voi muuttaa koko ottelun ja samalla ottelusarjan suunnan.

Luonnollisesti todennäköisyys Ässien jatkoon pääsemiselle on nyt hyvin pieni. Jopa marginaalinen. Silti sellainen mahdollisuus edelleen on.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut