Porin Ässät on saanut kevään kiekkohuumassa uuden, ajankohtaisen kannatusbiisin. Patakunnan Kansa -nimisen yhtyeen keskiviikkona julkaiseman kappaleen nimi on Revi. Raasta. Runno.
Laulun on säveltänyt ja sanoittanut Kimmo Haavisto, joka löytyy myös Patasydän -biisin taustalta. Kappaleen on julkaissut Valerian Music -levy-yhtiö.
Revi. Raasta. Runno -kappale sai levy-yhtiön tiedotteen mukaan alkunsa Haaviston lupauksesta, että ”jos Porin Ässät passittaa TPS:n kesälomalle, niin tehdään sen kunniaksi biisi”.
Näin myös kävi.
Biisin nimi tulee Porin Ässien tämän kauden joukkuetta kuvaavasta sloganista ja sanoituksista löytyy myös muita viittauksia joukkueeseen.
Sävellykseen ja sovitukseen haettiin nimen mukaisesti aggressiivisuutta ja raskaampaa, metallista sävyä.
Biisin esittäjänä debytoi uusi, mystinen tuttavuus Patakunnan Kansa laulajanaan vielä mystisempi tuttavuus Mika Mastohovi.