Lukko hävisi Oulussa – pakkopeli sai kritiikkiä, vaikka osuikin kahdesti: ”Ylivoimasta jäi vähän valju kuva”

Gabriel Fontaine teki Lukon avausmaalin, mutta jäi muuten illan aikana Kärppien pihteihin.

24.1. 21:39

Oulu

Sarjajohtaja Lukko hävisi toisen peräkkäisen pelinsä. Nyt tappio tuli vieraskaukalossa Kärppiä vastaan. Ottelu päättyi 3–2 (1–1, 1–0, 1–1).

Raumalaisten päävalmentaja Marko Virtanen ei ollut pelissä tyytyväinen joukkueen ylivoimapeliin, vaikka Lukko teki kaksi ylivoimamaalia. Pakkopelillä Lukko pääsi kokeilemaan viisi kertaa. Lukon maalit tekivät Gabriel Fontaine ja Josh Kestner.

”Ensimmäinen erä ihan hyvä ja olin tyytyväinen siihen. Saimme pelissä kaksi ylivoimamaalia, mutta silti meidän ylivoimasta jäi vähän valju kuva. Se vei joukkueelta fiilistä pois ja tulimme vähän kärsimättömiksi”, Virtanen analysoi.

”Kärpät oli parempi joukkue ja ansaitsi voittonsa. Vähän jäi kaivelemaan oma suoritus.”

Kärpät hankki loppukaudeksi maalilleen Jukureissa pelanneet Karolus Kaarlehdon, jonka sopimuksesta Ouluun kerrottiin tiistaina. Kaarlehtoa on huhuttu ensi kaudelle Ässien toiseksi maalivahdiksi.

Kärppien ykkösmaalivahtina kelpo otteita esittänyt Leevi Meriläinen tapasi uuden kilpailijansa Lukko-pelin jälkeen.

”En tietenkään ottanut hankintaa pahalla, vaan hyvänä haasteena”, Meriläinen mietti.

Lukkoa vastaan Meriläinen selvisi vähin torjunnoin (18), sillä kotijoukkue Kärpät oli vahvasti pelin päällä.

”Mielestäni pelasimme ehkä kauden parhaan tähän kohtaan. Voitto maistui tosi hyvältä. Kyllä sen näki jätkistä, että nyt vähän helpotti, kun saatiin se ansaittu voitto.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut