Kotkaniemi onnistui maalinteossa – Haula jatkoi syöttölinjalla

Maalivahti Joonas Korpisalo jäi lapsen syntymän takia sivuun kokoonpanosta.

Jesperi Kotkaniemi palasi kolmen ottelun tauon jälkeen tehotilastoihin.

11.1. 7:57

Jääkiekon NHL:ssä Carolina Hurricanesin suomalaiset Sebastian Aho ja Jesperi Kotkaniemi onnistuivat maalinteossa, mutta ponnistukset eivät silti riittäneet saattamaan joukkuetta voittoon.

Carolina kärsi ottelussa 3–5-tappion vierailleelle New Jersey Devilsille.

Kotkaniemi teki ottelun avausmaalin ensimmäisen erän 14. minuutilla. Porilainen on tällä kaudella iskenyt tehot 7+7.

Vastapuolella pelannut Erik Haula pääsi syötöllä osalliseksi New Jerseyn viimeisestä maalista, jonka Nico Hischier laukoi tyhjään maaliin.

Ässien kasvatti Haula on tällä kaudella kerännyt jo 17 syöttöpistettä. Maaleja on kaksi.

Columbus Blue Jacketsin Patrik Laine hankki kaksi syöttöpistettä joukkueensa vieraillessa Tampa Bay Lightningin hoteissa, mutta Laineen seura kärsi silti 3–6 tappion.

Muita suomalaisia ei ollut pelissä, sillä suomalaismaalivahti Joonas Korpisaloa ei nähdä maalilla, kun Jackets kohtaa yöllä Suomen aikaa Tampa Bay Lightningin. Seura kertoi tiistaina, että Korpisalo ”ei ole käytettävissä henkilökohtaisten syiden takia”.

Columbuksen edesottamuksia seuraava toimittaja Aaron Portzline kertoi Twitterissä syyn poissaololle.

”Joonas Korpisalo on jäänyt sivuun vierasmatkalta ja palannut Columbukseen, koska hänen vaimonsa Anna synnyttää pian heidän ensimmäisen lapsensa”, Portzline raportoi.

Korpisalo, 28, on tällä kaudella torjunut 17 ottelussa torjuntaprosentilla 91,3. Päästettyjen maalien keskiarvo kahdeksatta kauttaan Columbuksessa pelaavalla Porin Ässien kasvatilla on 3,10, ja voittoja hän on ottanut kuusi. Kuudessa viime pelissään Korpisalo on pysäyttänyt kiekkoja prosentilla 94,1 ja päästettyjen maalien keskiarvo on ollut 2,01.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut