Kaapo Kähkönen myytiin toiseen kaupunkiin – kaikki tämä muuttui

Kaapo Kähkönen kaupattiin keväällä San Joseen. Hän on tuttu myös Lukosta, jossa Kähkönen pelasi kahden kauden ajan vuosina 2016–2018.

Kaapo Kähkönen pukeutuu nyt San Josen pelipaitaan.

5.1. 16:31

Vancouver

Vaikka San Jose Sharks on jo yli 30-vuotias ja sen retropaidat muistuttavat Kalifornian vieläkin pidemmästä NHL-perinteestä, vuodet 1967–76 liigassa pelanneesta California Golden Sealsista, ympäristö on hyvin erilainen kuin Kaapo Kähkösen entisessä NHL-seurassa.

Kähkönen kaupattiin Sharksiin viime keväänä Minnesota Wildista. Perinteinen kiekko-osavaltio tunnetaan tunnetaan State of Hockeyna.

Kiekkokulttuurin lisäksi elämä on erilaista ihan ympäristönkin vaikutuksesta.

”Minnesotassa on kylmä. Aika paljon lämpimämpää San Josessa on, mikä on yksi postiviinen asia. Muutenkin on aika paljon kaikkea erilaista tekemistä, vaikka San Jose itsessään on aika mitäänsanomaton, joskin laaja paikka”, Kähkönen sanoo.

"Ajatukset on helppoa saada pois jääkiekosta, kun on paljon kaikkia hienoja juttuja, mitä voi mennä tekemään. Suomessakin tottui siihen, että kun räntää tulee lokakuusta tammikuuhun, ei siinä paljoa lähdetä mitään tekemään.”

San Jose tunnetaan toki myös kovasta hintatasostaan.

”Vuokrat ovat tosi korkeita. Ruoka ja kaikki muukin on yleisesti ottaen tosi kallista, Kähkönen vahvistaa ja muistuttaa, että hinnat ovat toki nyt nousseet kaikkialla, mikä vähän hankaloittaa vertaamista.”

”Bensa on kalliimpaa Kaliforniassa kuin Minnesotassa, vaikka ei yhtä kallista kuin Suomessa.”

Kaapo Kähkösen ura Lukossa päättyi musertavaan pudotuspelitappioon Ässiä ja Andreas Bernardia vastaan kaudella 2017–2018. Raumalta hän siirtyi pelaamaan Pohjois-Amerikkaan.

Sharksin farmijoukkue Barracuda pelaa myös San Josessa ja samassa hallissa kuin NHL-joukkue. Siellä pelaavat maalivahtikollega Eetu Mäkiniemi, joka joulukuussa debytoi myös NHL:ssä, sekä puolustaja Santeri Hatakka.

"Olemme pari kertaa syöneet iltaisin jätkien kanssa. Ihan siisti, kun pystyy puhumaan suomea.”

Kähkösen tyttöystävä asuu hänen kanssaan San Josessa.

"Myös tyttöystävät pystyvät puhumaan keskenään suomea, samaistumaan tiettyihin asioihin ja saamaan vertaistukea toisiltaan.”

Tämä ei kadunmiehellä tule välttämättä heti mieleen, mutta on tärkeä asia pelaajien ja heidän läheistensä viihtyvyyden kannalta.

"Reaktio voi olla sellainen, että mitä te nyt siellä. Hienoa elämää eikä voi vaikeaa olla. Mutta vaikka olisi kuinka hienoa olla missäkin ja olisi kuinka paljon rahaa, ihmiset kaipaavat sitä, että on joku, kelle puhua mielellään omalla äidinkielellä”, Kähkönen painottaa.

"Arjen pieniä vastoinkäymisiä ja muita asioita, joihin ei vaikkapa ole Suomessa tottunut, voi jakaa ja vaikkapa vinkata, että me olemme hoitaneet asian näin.”

Palataan vielä hetkeksi Minnesotaan: NHL-vahdin pikkusisko Peppi Kähkönen opiskelee nimittäin Hamline Universityssä, jonka riveissä hyökkääjä on pelannut NCAA:n III-divisioonaa.

”Olimme aika paljon kolmistaan vapaapäivisin, kun meillä oli joulutauot ja muut. Oli varmasti kiva hänelle ensimmäisenä vuotenaan jenkeissä, että pystyi soittamaan ja kysymään, jos tuli mitään”, Kaapo Kähkönen sanoo.

"Olin kuitenkin itse ollut täällä jo pari vuotta. Varmaan hän pystyi joissain asioissa tukeutumaan minuun.”

Sisko oli isoveljensä luona, kuten myös muu Kähkösen perhe, myös tänä jouluna.

"Ei lento niin pitkä ole San Joseenkaan. Kiva, että hän pääsi käymään jouluna ja myös aiemmin kiitospäivänä. Katsotaan, jos vielä keväällä pääsisi uudestaan.”

Erilaisten kiekkopitäjien lisäksi Kähkönen tutustui viime vuonna erilaisiin formulapyhättöihin.

Keväällä hän oli Miamin GP:ssä ja loppukesästä Belgian GP:ssä Spa-Francorchampsissa.

”Siinä oli aika iso kontrasti. Jenkeissä valtava showmeininki, ja toinen on sitten klassinen bensanhajuinen moottorirata.”

”Molemmat oli omalla tavallaan siistejä kokemuksia, mutta ehkä Spa oli kuitenkin vielä vaikuttavampi. Paikassa on pitkä historia ja siellä ollut paljon hienoja kisoja.”

Kähkönen voitti nuorten MM-kultaa 2016. ”Kun junnukisat pelataan ja sattuu katsomaan peliä, aina tulevat muistot mieleen. Hieno saavutus ja aina hieno muisto, jota ei voi kukaan koskaan ottaa pois”

Kähkönen pääsi myös käymään F1-paddockilla tutustumassa kulissien takaiseen toimintaan. Hän tapasi Valtteri Bottaksen nopeasti samoin kuin suomalaiskuskin kuntovalmentajan Antti Vierulan ja muita taustajoukkoja.

”Oli tosi kiinnostavaa jutella harjoittelusta ja kaikesta siitä, miten he valmistautuvat kisoihin tai kauteen.”

”Formulakuskien tiimidynamiikassa on mielestäni jonkin verran samaa kuin meillä maalivahdeilla.”

Asetelmassa on paljon samaa.

"Toki formuloissa molemmat kuskit pääsevät ajamaan kaikissa kisoissa, mutta kilpailu on sitä, että pitää ensin voittaa oma tiimikaveri – ja silti olla hänen kanssaan tiimikaveri.”

Harjoittelussa ja tarvittavissa taidoissakin on yhtäläisyyksiä.

”Molemmilla pitää olla hyvät reaktiot, joten jonkin verran on samantyylistä treeniäkin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut