Aikainen herätys johti jälleen kerran häviöön – Lukon naisten tilastoista löytyy hämmentävä yksityiskohta

Raumalaisjoukkue taipui tällä kertaa HIFK:lle.

Mette Karru, 21, on kerännyt seitsemän syöttöpistettä tällä kaudella. Lauantain pelissä saldoon tuli yksi lisää.

19.11. 20:21

Lukon taival jatkuu vaikeana naisten jääkiekkoliigassa myös maajoukkuetauon jälkeen.

Joukkue matkusti lauantaina Helsinkiin ja kohtasi IFK:n, joka on yksi kevään mestarisuosikeista ja sarjataulukossa toisena.

”Ei helpoin startti tauon jälkeen”, Lukon päävalmentaja Sami Piilikangas kommentoi joukkueen Facebook-sivun mukaan.

Matka kohti Helsinkiä alkoi jo aamukuudelta, ja vastustajan taso oli hyvin tiedossa.

Myös itse ottelun alku oli vaikea, sillä kotijoukkueen avausmaali syntyi jo ajassa 2.53. Erän tilastot kertovatkin karua kieltään: HIFK voitti sen 4–0, eikä Lukolle kirjattu yhden ainuttakaan laukausta kotijoukkueen maalia kohti.

Ottelun lopputulos olikin tuttu: tappio. Tällä kerralla tulostaulun lukemiksi jähmettyivät 2–6 (0–4, 1–1, 1–1).

”Loppua kohden saimme pelistä kiinni ja pystyimme luomaan myös maalipaikkoja ja teimme myös paikoista maaleja. Kova taistelu, ja tästä on hyvä jatkaa huomenna kotikentällä”, Piilikangas kommentoi.

Lukolla on nyt takanaan 20 ottelua tällä kaudella. Peleistä 18 on päättynyt tappioon ja kaksi jatkoaikavoittoon, eli pisteitä on neljä.

Hämmentävä yksityiskohta on se, ettei Lukko ole siltikään sarjataulukon pahnan pohjimmaisena. Sieltä löytyy Rovaniemen Kiekko.

RoKi on sekin ollut melkoisessa höykytyksessä läpi kauden, ja sen kohtalo on ollut vielä raumalaisiakin kurjempi: joukkue ei ole juhlinut voittoa kertaakaan, ja lauantaina se kärsi 0–7-kotitappion KalPaa vastaan.

Kaksi jatkoaikahäviötä RoKi on kuitenkin kokenut, joten joukkueella on kaksi pistettä.

Hämmentävää lienee sekin, että RoKin maaliero on kuitenkin melko selvästi Lukkoa parempi. RoKin lukema on –91 ja Lukon –112.

Naisten liigaa johtaa KalPa, jolla on 58 pistettä. HIFK:n saldo on 56 pistettä.

Lukon pelit jatkuvat jo sunnuntaina, jolloin luvassa on kotiottelu Ilvestä vastaan.

Ilveksen saldona on 31 pistettä, ja joukkue on neljän ottelun voittoputkessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut