Kaksi Ässien pelaajaa sivuun maajoukkueesta – Poissaolot avasivat oven kahdelle Lukon nuorelle

Suomi lähtee nuorten turnaukseen kahdella joukkueella. Niin Ässistä kuin Lukosta Tšekkiin lähtee neljä pelaajaa.

Verneri Hellman ei sittenkään pääse mukaan Tšekin maajoukkueturnaukseen.

7.11. 10:54 | Päivitetty 7.11. 13:04

Ässistä nimettiin peräti kuusi pelaajaa tällä viikolla Tšekissä pelattavaan alle 20-vuotiaiden turnaukseen.

Suomi lähtee turnaukseen kahdella joukkueella, kun pääryhmän lisäksi mukana on niin sanottu haastajajoukkue. Ässät sai kolme pelaajaa molempiin joukkueisiin.

Porilaisten maajoukkuenuorten määrä supistuu kuitenkin neljään, kun molemmista ryhmistä jää sivuun yksi patapelaaja.

Hyökkääjä Feetu Knihti joutuu jäämään pois pääryhmästä. Ässien kultakypärääkin tällä kaudella kantanut Knihti on pelannut viimeksi 15. lokakuuta. Sen jälkeen hän on ollut sivussa loukkaantumisen takia, eikä hän ehtinyt kuntoutua pelikuntoon maajoukkuereissuun.

Ässien poissaoloraportin mukaan Knihti on sivussa arviolta vielä 1–2 viikkoa. Hänen lisäkseen porilaisten liigaryhmästä puuttuu vain Alexander Ruuttu. Hän jäi sivuun jo syyskuussa kauden toisen liigapelin jälkeen. Ässien mukaan Ruuttu on toistaiseksi sivussa sairastumisen vuoksi.

Knihdin tilalle joukkueeseen nimettiin HIFK:n Aleksanteri Kaskimäki. Ässistä pääryhmässä ovat nyt mukana Aleksi Heimosalmi ja Lenni Hämeenaho.

Haastajaryhmästä on puolestaan jäänyt sivuun useampikin pelaaja, joista yksi on Ässien puolustaja Verneri Hellman. Patapaidoista joukkueessa nähdään puolustaja Valtteri Viirret ja hyökkääjä Patrik Juhola.

Lukosta pääryhmässä ovat puolustaja Kalle Ervasti ja hyökkääjä Sami Päivärinta. Myös Raumalta lähtee turnaukseen lopulta neljä pelaajaa, koska puolustaja Thomas Grönlund ja hyökkääjä Jeremi Tammela nousivat poissaolojen vuoksi haastajajoukkueeseen.

Tšekin turnaus on viimeinen näyttöpaikka ennen vuodenvaihteessa pelattavia nuorten MM-kisoja. Viiden joukkueen turnauksessa on Suomen kahden joukkueen lisäksi mukana kaksi joukkuetta isäntämaa Tšekiltä sekä Ruotsi yhdellä ryhmällä.

Uutista päivitetty kello 13.04: Lisätty Ässien julkaiseman poissaoloraportin tiedot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut